Ohoy!
Älyttömän puhelimeni näytöltä paistaa silmämuniin porautuva pikselikokonaisuus. Fallout 4 Playstation 4 -versiona nojailee kynttilätelineeseen minun ja rouvani keittiön pöydällä. Neitseellisenä. Rapisevaan muovikääreeseen käärittynä. Kuin odottaen miehen kosketusta. Ah, niin jännittävää monellakin tasolla.
Olen tarkoituksenmukaisesti jättänyt lukematta kaikki arvostelut kyseisestä pelistä. Muiden asettamat ennakko-odotukset ja mielikuvat asiasta jääkööt saamatta. Haluan kokea pelin itse. Aivan kuten olisin aikanaan halunnut kokea Taru sormusten herrasta -elokuvasarjan ilman kirjojen – damn you books! – asettamia ennakko-odotuksia, jotka olivat miltei mahdottomat herra Jacksonin täyttää. Noh, annetaan miehelle kunniaa, koska elokuvat olivat todella hyviä vaikka ymmärrettävistä syistä joitain asioita jouduttiin jättämään pois. Kaikesta huolimatta, olen itse onnistunut asettamaan itselleni odotuksia kyseisen pelin suhteen. Tähän vaikuttaa toki monet tekijät: aikaisemmat pelisarjan osat (Bethesdan toteuttamat [jätetaan "orkkis" sarja rauhaan]), traileri jonka katsoin aikaa sitten, yleinen hypetys ja kummallisissa paikoissa olevat Fallout 4 mainokset (esim. pahvinen Vault boy Prisman elektroniikkaosaston myyjätiskillä).
Odotukset pelin suhteen ovat tästä kaikesta johtuen... varsin matalat. En yksinkertaisesti odota peliltä kummoisia. Trailerissa pelin maailma vaikutti jo liian kehittyneeltä. Toimintaa oli paljon ja ympäristössä kohosi korkeita rakennuksia ja ilmassa leijui hyvin kehittyneen oloisia lentoaluksia. Kadoksissa oli Fallout New Vegasin maukkaan askeettinen meininki. Karu aavikko, mies ja ilmakivääri. Siinä vasta lähtökohta eeppiselle seikkailulle.
Hahmojen kasvot vaikuttivat osittain kompastuskiviltä – niiltä kiviltä mihin tuppaat metsässä kompastumaan – vanhakantaisen oloisen kasvomallinnuksen johdosta. Ovatko Bethesdan pojat ja tytöt oppineet aikaisemmista kuminaamoistaan joita koko pelaava maailma on rynnistänyt modaamaan urakalla paremman näköisiksi? Pelimoottori maalailee trailerin perusteella todella näyttäviä maisemia ja valaistus sekä sääolosuhteet ovat mielestäni upeasti toteutettuja. Sitten ruutuun ilmestyy ihminen ja kavahdan. 80-luvun Barbara seksinukke yhdistettynä Michael Jacksoniin. WTF? Tämäkö se pelin pahis on? Kuka hän on? Toivottavasti napalmi- ja happosateesta vaivoin selvinnyt NPC. Muuten en keksi olemassaolon syytä tuon näköiselle ihmishahmolle 2015 vuonna julkaistuun peliin... no joo, ehkä tämä on hieman kärjistettyä, sillä seuraavat trailerissa näkyvät ihmishahmot ovat varsin siedettäviä, osittain jopa hyviäkin. Kehitystä on selvästikin tapahtunut! Mahtavaa.
Hypeä on riittänyt pitkin vuotta. Fanipojat ovat sumupuntteineen väitelleet asioista pitkin netin keskustelupalstoja ja ovatpa jopa omat kaverinikin hehkutelleet omia sytytystulppiaan ja hieroneet vehkeitään innosta väristen. On puhuttu vanilla-modesta, 24-h pelimaratoneista ja poikamaisista odotuksista. Mielipiteitä on ollut monenlaisia, puolesta ja vastaan. Mutta kuten itse sanoin, roikun tällä hetkellä tasapainossa, joskin mittarit värähtelevät osittain negatiivisen puolella palaten välillä positiivisen puolelle. Aika, tämä ilta ja monet tulevat illat toivon mukaan, näyttää kumpaan suuntaan viisari värähtää lopullisesti.
Varmaahan on että sota... sota ei koskaan muutu. Ja tosiaan toivon, että tämäkään osa ei hirveästi ole sydämeltään muuttunut New Vegasista, tuosta pelistä jonka parissa koin loistavia hetkiä ihanista bugihelveteistä huolimatta.
Palataan asiaan, kunhan olen kokenut tämän pelin itse ja olen kirjoittanut siitä arvostelun, joka perinteisesti ei ketään kiinnosta.
Terveisin,
Kapteeni_Kampfer
@fallout4@ps4
#cumseeme#falloutblues#spermwhaleisntmadeofsperm
tiistai 10. marraskuuta 2015
lauantai 24. lokakuuta 2015
Rankat pelit – Rankat ruuat: Pekoni C-4
Nostetaanpa vatsa pöydälle ja puhutaan hieman pelaajan energiankulutuksesta.
Pelaaminen – toisin kuin yleisesti ja varsin virheellisesti uskotaan – on raskasta lähes työstä käyvää... tekemistä. Senpä takia monet meistä turvautuvat erinäisiin energia-apuihin kuten energia- ja kolajuomiin. Kiinteiden ravinteiden puolelta suositaan ymmärrettävästi hiilaripitoisia eineksiä ja ystäviltämme turkkilaisilta puhelinsoitolla saataviin italian pyttipannuihin.
Pelatessa aivot käyvät ylikierroksilla ja tokihan kaikki tietävät aivotyön kuluttavan huomattavan paljon energiaa. Lisäksi raivosta nykivät otsasuonet ja kiihtynyt pulssi saavat kehon kuonat liikkeelle ja ympäri taloa ajoittain lennelleen ohjaimen perässä käyskentely on raskasta sekin. Toki pelkkä istuminenkin kuluttaa energiaa ja yli 10 tuntisiksi venyvät pelisessiot on niiden hektisyydestä huolimatta rytmitettävä pienillä evästelytauoilla. Eihän sitä mies muuten jaksa istua tuolilla tahi sohvalla yhtä ryhdikkäästi kuin ripuli pöntön posliiniseinällä.
Mitä ikinä sitä mieleen juolahtaakaan laittaa suuhunsa, olen muutamilla empiirisillä kokeilla löytänyt parhaan peliruuan. Tämä niin sanottu kalori- ja proteiinipommi on takuuvarma nälän tappaja (BOOM! HEADSHOT!). Ruoka on myös niin käsittämättömän rasvaista ja tuhtia, että se myös pitää nälän pois. Ja kauan. Mahdollisesti jopa lopun elämää, sillä en mene takuuseen etteikö tämmöisen annoksen yksin syövä "nuku pois" pelin äärellä muutaman tunnin syömisen jälkeen. Varmaa on, että yksikään lääkäri tätä ei kenellekään suosittele.
Mutta asiaan. Itse resepti ei ole minun kehittämä, vaan idean esitteli aikanaan ystäväni joka oli löytänyt sen puolestaan jostain ja mistä jostain sen löysi on helvetinmoinen mysteeri. Oli miten oli, alkuperällä ei niin ole väliä tässä yhteydessä vaan sillä että saadaan mahat täyteen ja jaksetaan pelata jatkossakin. Onnellisina. Ja rypyttömän pyöreäkasvoisina.
Tässä vaiheessa tekstiä voit vetäistä lenkkarit jalkaan ja suunnata tätä lukien kohti lähintä Alepaa tahi mitä hyvänsä yllättävän lähellä sijaitsevaa Neuvostoliiton ajoilta tuttua "kauppaa". Suomessa kun melkein mistä tahansa kiparista saa tähän ruokaan tarvittavat ainesosat.
Saavuttuasi mestoille osta seuraavat elintarvikkeet:
- Helvetisti pekonia
- Kilo tahi pari rasvaista possusta puristettua jauhelihaa
- Jokunen limppu Oltermannia tahi muuta yli 21% rasvaprosentilla varustettua muodokasta juustomöykkyä
- Paketti Koskenlaskija -tuorejuustoa (vain yksi, ei tässä väkisin epäterveellistä yritetä tehdä)
- Feta-juustoa (juustoa ei ylipäätään voi olla missään liikaa)
- Tuoreita peperoneja (ei sitä perkeleen suolaista meetvurstia vaan kusisessa etikassa kylpeviä pippureita)
Maksa tai ota juoksueväät, sama se, mutta roijaa romut kotiin ja pistä paras essu päälle. Muista ottaa vaatteet pois, sillä parhaat kokkausideat syntyvät aina alasti essu päällä.
Aloitetaan pekoneista. Oleellista on avata paketit ja ottaa pekonit ulos. Ilman tätä ruokaan saattaisi jäädä ikävän muovinen sivumaku, vaikka elintarvikemuovi varmaan suhteellisen harmitonta onkin. Pekonipaketin takana olevasta alumiinista en puolestaan olisi niin varma, mutta tokihan suolisto olisi hyvä vuorata ruuansulatuksen helpoittamiseksi teflonin kaltaisella pinnoitteella.
Päräytä pekoneista kaunis neliön muotoinen mattomainen kudelma. Tässä vaiheessa nälkä on varmaan jo sen verran kova että vetäise vaikka hedelmiä kupeista. Jaksaa odotella sitten tämän ruuan valmistumista.
Pekoniponchon valmistuttua on syytä tarrata jauhelihaan kuin sen paremman puoliskon kankkuun. Rutista, rutista, rutista, rutista, rutista, rutista kunnes jauheliha on tahnamaista mönjää ja mausta sangollisella suolaa, perkeleenmoisella määrällä pippuria ja millä hyvänsä mausteilla nyt mielitkään. En suosittele kanelia enkä vaniljatankoja, koska ovathan ne hieman homahtavia mausteita liharuokaan. Kun jauhelija muistuttaa motarin varrelle räjähtänyttä pesukarhua on aika heittää möntti tiskiin ja läpsytellä siitä noin 1 cm paksuinen neliö. Läps, läps, läps.
En tiedä miten te teitte tämän, mutta itse olin ovelasti laittanut tiskin ja jauhelihan väliin leivinpaperia, jonka avulla suoritin seuraavan vaiheen eli jauhelihalevyn siirtämisen pekonimaton päälle. Paperista kiinni ja kippaa. Kyllä se siitä. Kun jauhelihalevy makailee pekonimatolla kuin lihava saksalainen riippumatossa Espanjan aurinkorannalla on aika ottaa lisukkeet esiin. Leikkaa juusto auki, silppua, höylää tahi raasta mieleisesi määrä tätä verisuonien tulevaa Sika-flexiä ja laita juustokasa sivuun vielä hetkeksi. Nimittäin ensimmäisenä jauhelihan päälle kannattaa viritellä härksi kerros sulatejuustoa. Veitsellä tahi lääpi kädellä.
Levitettyäsi tarpeettoman paljon juustoa jauhelihalle on aika lisätä pippureita. En lähe tässä asiassa hienostelemaan vaan totean saman kuin aikaisemmin. Enemmän on parempi. Ota puukko kauniiseen kouraan ja rynkytä tuoreet vihreät pirulaiset palasiksi ja heitä ne tuorejuuston päälle.
Kun ollaan saatu ruokaympyrästä salaatit pois alta, niin on aika lisätä maitotuotteita. Pelaajan luiden pitää olla vahvat jotta ne kestävät vuosien aikana kertyvän rasvamassan painon alla. Pitäähän sitä olla ehjät sääriluut jotta pystyy kävelemään jääkaapille hakemaan Kola-Ollin inhoamaa hapokasta juomaa. Jottia tuota. Heitä juustot peperonien päälle. *pruits* Eikun hetkonen. *heips* Hmm. Ei vieläkään kuulosta oikealta. No kuvittele tähän jokin ääni mikä mielestäsi kuvaa heittämistä parhaiten. Itsellä ei mielikuvitus moiseen näköjään näin äkkiseltään riitä. Pitäisi varmaan suunnitella näitä blogijuttuja eikä heittää lonkalta...
Nyt on sitten taikatempun vuoro. On aika kääräistä tämä läjä kauniiksi C-4 muoviräjähdepötköä muistuttavaksi pötköksi. Assosiaatiot lihavaan penikseen eivät sitten kuulu asiaan, joten jättäkää kommenttikenttä tyhjäksi moisten osalta. Tässäkin asiassa helpottaisi kummasti mikäli olette tajunneet jo homman alussa rakentaa pekonimaton leivinpaperille. Tartu paperin reunasta kiinni ja pyöräytä homma alkuun. En nyt ala neuvomaan miten rullaa rullaatte, kyllä se siitä sutjaantuu kun vaan aikansa pyörittelette. Lopputuotteen kuuluisi näyttää suurinpiirtein seuraavan kuvan mukaiselta.
Teen itse aina saman virheen tätä kyseistä peliherkkua valmistaessa. Jätän Pekoni C-4:n päät auki ja sisälle jemmatut herkulliset juustot valuvat pellille ja palavat siihen kiinni uunivastusten porotuksessa. Voit toki tehdä itse myös niin, sillä en ole vielä jaksanut miettiä mahdollista sulkumekanismia C-4:n päille, joka tapauksessa lopputulos on hyvä ja voihan se olla että alitajuntaisesti yritän säästää sydänparkaani ulostuttamalla liiat juustot pellille ennen ruuan nauttimista. Voin taata että makua pötköön jää joka tapauksessa. No niin, mutta kuitenkin... toivottavasti tajusit jossain vaiheessa prosessia laittaa uunisi lämpiämään ja se on nyt lämmennyt mukavaan kerrostalokommuunin perjantai-illan saunan lämpötilaa lähentelevään 180-asteeseen.
Kauanko Pekoni C-4:n pitää sitten olla uunissa? Vastatakseni rehellisesti: en tiedä. Itse pidän sitä niin kauan että se on kypsä. Kauanko siihen teillä menee? Helvetin vaikea sanoa, joten odottelkaa maltillisesti ja testatkaa parin tunnin jälkeen leikkaamalla miltä C-4 näyttää sisältä. Älkää huoliko! C-4 on vaaraton vaikka kuumassa muhiikin. Uunin paine ei riitä räjäyttämään tätä C-4 pötköä joten leikkaaminen on turvallinen tapa varmistaa syömäkelpoisuus. Punainen sisus on iso ei, ei. Mauttoman harmaan värinen tasainen massa puolestaan kielii kohta kielesi rasvakerroksesta vastuussa olevasta suupalasta, sillä tuon värin nähdessäsi on aika viheltää peli poikki. Vedä hanska käteen ja tarttu pötköön ja nosta se jäähtymään. Leikkaa sopiviksi viipaleiksi ja tarjoile itsellesi grillisalaatin kera. Suosittelen majoneesirikasta Chili-grillisalaattia. Pitäähän sitä muistaa terveys!
Mikäli ruoka meni pieleen, niin älä ota minuun yhteyttä sillä minua ei suurella todennäköisyydellä kiinnosta. Ja jos totta puhutaan, niin tätä on helvetin vaikea mokata. Bon appétit ja mitä herkullisimpia pelihetkiä rakkaat pallinaamat! ^_^
Terveisin,
Kapteeni Väliliha
Pelaaminen – toisin kuin yleisesti ja varsin virheellisesti uskotaan – on raskasta lähes työstä käyvää... tekemistä. Senpä takia monet meistä turvautuvat erinäisiin energia-apuihin kuten energia- ja kolajuomiin. Kiinteiden ravinteiden puolelta suositaan ymmärrettävästi hiilaripitoisia eineksiä ja ystäviltämme turkkilaisilta puhelinsoitolla saataviin italian pyttipannuihin.
Pelatessa aivot käyvät ylikierroksilla ja tokihan kaikki tietävät aivotyön kuluttavan huomattavan paljon energiaa. Lisäksi raivosta nykivät otsasuonet ja kiihtynyt pulssi saavat kehon kuonat liikkeelle ja ympäri taloa ajoittain lennelleen ohjaimen perässä käyskentely on raskasta sekin. Toki pelkkä istuminenkin kuluttaa energiaa ja yli 10 tuntisiksi venyvät pelisessiot on niiden hektisyydestä huolimatta rytmitettävä pienillä evästelytauoilla. Eihän sitä mies muuten jaksa istua tuolilla tahi sohvalla yhtä ryhdikkäästi kuin ripuli pöntön posliiniseinällä.
Mitä ikinä sitä mieleen juolahtaakaan laittaa suuhunsa, olen muutamilla empiirisillä kokeilla löytänyt parhaan peliruuan. Tämä niin sanottu kalori- ja proteiinipommi on takuuvarma nälän tappaja (BOOM! HEADSHOT!). Ruoka on myös niin käsittämättömän rasvaista ja tuhtia, että se myös pitää nälän pois. Ja kauan. Mahdollisesti jopa lopun elämää, sillä en mene takuuseen etteikö tämmöisen annoksen yksin syövä "nuku pois" pelin äärellä muutaman tunnin syömisen jälkeen. Varmaa on, että yksikään lääkäri tätä ei kenellekään suosittele.
Mutta asiaan. Itse resepti ei ole minun kehittämä, vaan idean esitteli aikanaan ystäväni joka oli löytänyt sen puolestaan jostain ja mistä jostain sen löysi on helvetinmoinen mysteeri. Oli miten oli, alkuperällä ei niin ole väliä tässä yhteydessä vaan sillä että saadaan mahat täyteen ja jaksetaan pelata jatkossakin. Onnellisina. Ja rypyttömän pyöreäkasvoisina.
Tässä vaiheessa tekstiä voit vetäistä lenkkarit jalkaan ja suunnata tätä lukien kohti lähintä Alepaa tahi mitä hyvänsä yllättävän lähellä sijaitsevaa Neuvostoliiton ajoilta tuttua "kauppaa". Suomessa kun melkein mistä tahansa kiparista saa tähän ruokaan tarvittavat ainesosat.
Saavuttuasi mestoille osta seuraavat elintarvikkeet:
- Helvetisti pekonia
- Kilo tahi pari rasvaista possusta puristettua jauhelihaa
- Jokunen limppu Oltermannia tahi muuta yli 21% rasvaprosentilla varustettua muodokasta juustomöykkyä
- Paketti Koskenlaskija -tuorejuustoa (vain yksi, ei tässä väkisin epäterveellistä yritetä tehdä)
- Feta-juustoa (juustoa ei ylipäätään voi olla missään liikaa)
- Tuoreita peperoneja (ei sitä perkeleen suolaista meetvurstia vaan kusisessa etikassa kylpeviä pippureita)
Maksa tai ota juoksueväät, sama se, mutta roijaa romut kotiin ja pistä paras essu päälle. Muista ottaa vaatteet pois, sillä parhaat kokkausideat syntyvät aina alasti essu päällä.
Aloitetaan pekoneista. Oleellista on avata paketit ja ottaa pekonit ulos. Ilman tätä ruokaan saattaisi jäädä ikävän muovinen sivumaku, vaikka elintarvikemuovi varmaan suhteellisen harmitonta onkin. Pekonipaketin takana olevasta alumiinista en puolestaan olisi niin varma, mutta tokihan suolisto olisi hyvä vuorata ruuansulatuksen helpoittamiseksi teflonin kaltaisella pinnoitteella.
Päräytä pekoneista kaunis neliön muotoinen mattomainen kudelma. Tässä vaiheessa nälkä on varmaan jo sen verran kova että vetäise vaikka hedelmiä kupeista. Jaksaa odotella sitten tämän ruuan valmistumista.
 |
| Kas näin! Konsanaan kuin vanha perulainen mummeli olisi tehnyt marsuista suikaleita ja herkullisen ponchon! |
 |
| Kas näin. Huomatkaa kuinka tunnontarkasti tein jauhelihalevystä neliön. |
 |
| Kas näin. Älä kitsastele määrän kanssa. Enemmän on parempi, samoin kuin isompi on parepi muissa asioissa. Paitsi kasvaimissa. |
 |
| Kas näin. "Katso äiti! Kyllä minäkin salaattia ruokani kanssa syön!" |
 |
| Kas näin! JUUSTOA. Kun olet saanut juustot hommaan sisään. Lisää vielä toinen satsi, koska juustoa ei voi olla liikaa. |
 |
| Kas näin! Siinähän se tuubi onkin. |
 |
| Kas näin! Aaah, testileikkaus osoittaa kuuman reiän tursuavan herkullista valkoista juustoa. Kaunista katsottavaa tuo pellillä kupliva ylimääräinen rasva jonka voi myöhemmin lusikoida vaikka kitusiinsa. |
Mikäli ruoka meni pieleen, niin älä ota minuun yhteyttä sillä minua ei suurella todennäköisyydellä kiinnosta. Ja jos totta puhutaan, niin tätä on helvetin vaikea mokata. Bon appétit ja mitä herkullisimpia pelihetkiä rakkaat pallinaamat! ^_^
Terveisin,
Kapteeni Väliliha
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Kuinka pysyä kunnossa FPS-pelien parissa – Rautarunko rangaistuksilla
Cowabunga!
Kuten varmasti monilla keski-ikäisillä ja mikseipä teinivuosiaankin viettävillä videopelien ystävillä, myös minulla on päässyt tuohon lantion tienoille kertymään ylimääräistä rakkauskahvan tynkää. Toki monista kynäniskoista ja spagettikäsistä poiketen olen jaksanut myös pitää huolta lihaskunnostani kaiken pelaamisen keskellä. Olen siis vajavaisesti lihaksikas pelipullukka. Sana mitä en ihan heti uskonut käyttäväni kuvaamaan vartalotyyppiäni. Daddy bodyistä puhutaan paljon ja ovatpa ne ilmeisesti trendikkäitäkin tänä vuonna, mutta gamer bodyistä ei sen kummemmin puhuta. Gamer body. Kuulostaa paremmalta kuin onkaan. Alla esimerkki.
Viime aikoina treenimotivaation löytämisessä on ollut kuitenkin ongelmia. Kesä meni erittäin mukavasti pihalla puuhatessa kaikenlaista (lue: terassilla alkoholia läträtessä) ja usein öisin tuli tietenkin pelattua. Mikäpä sen parempaa. Noh, tämän hetkistä peilikuvaani peilistä tuijottaessa keksin monta muutakin parempaa asiaa mitä kesällä olisi voinut tehdä. Kuten pyöräillä. Mutta kuten pyöräilyblogistani käy selville, ei pyörään ole paljon kuntoilumielessä koskettu tämän vuoden puolella. Kehoa pitäisi kuunnella hyvissä ajoin ja tarttua aisaan ennen kuin on liian myöhäistä. Motivaationa voisi kuunnella vaikkapa seuraavan kipaleen Lord Estiltä.
Oli tilanne mikä hyvänsä, sitä voi aina parantaa. Tunnetustihan meillä synkillä suomalaisilla veri kiertää laiskasti ja monet kuukahtavatkin oman pumppunsa työntäessä valtimoihin enemmän rasvaa kuin hapekasta verta. Pelaamisessa on se huono puoli, että se tapahtuu usein istuen ja se jos mikä on nykytutkimusten valossa vaarallista vanhan uppopumpun kannalta. Perkele. Pelaamisen pitäisi olla vakuutusyhtiöiden mustalla listalla henkivakuutuksia tarkastellessa.
Noh, mitä tarkoitan tilanteen parantamisella? Resepti on varsin yksinkertainen: istu, pelaa, nouse ylös, tee jotain, istu alas, pelaa lisää. Simppeliä. Tosimiehet käyvät salilla ja pelaavat sitten änäriä tunnin, mutta eihän moista amatööripuuhastelua voi edes pelaamiseksi kutsua. Me muut kunnon pelaajat voidaan tarttua toisenlaisiin oljenkorsiin. Oma urani FPS-pelien parissa on toimittanut tässä suhteessa minulle eräänlaista muusan virkaa. Pelatessa on monta mahdollisuutta mennä niin sanotusti metsään, ja mikäpä täydellistä suoritusta hakevaa pelaajaa pahemmin riepoisi kuin surkea epäonnistuminen. Mikään ei ole oivempi motivaattori fyysisiin suoritukseen kuin vanha kunnon peliraivo. Niinpä keksin motivoida itseäni parempiin suorituksiin ja samalla pienentää edes hieman riskiä saada aortan repeämä kesken parhaiden pelivuosien. Tästä syntyi: *rumpujen ja peräreiän pärinää* ÄÄÄÄFFF PEEEE ÄÄÄÄSSS -pelaajan treeniohjelma!!! *KRAKZZIUMMbbrrrr*
Viittaan ohjelmassa liikkeisiini tekniikkoina kuten vanhoissa kunnon itämaisissa taistelulajeissakin tehdään ja joita monet pelaajat rakastavat jo pelkästään ihastuttavien pelihahmojen vuoksi. Tässä esimerkkikuva tekniikoista (ja arvon lukijat, myös teidän mahdollisista tulevaisuuden gamer bodyistä!)
Perusta pelitreenille: Peliraivo
Peliraivo on kaiken A ja O. Toki motivoitunut penkinpainaja voi ottaa itseään löysästä selkärangastaan kiinni ja koittaa treenata pelin lomassa ilman raivoakin, mutta itse suosittelen kunnon mehuraivoja jotta treenamisessa on varmasti tekemisen meininkiä. Alla esimerkki perus peliraivotilanteesta.
1. Tekniikka: Re-spawn kyykky
Riipaisevan kuoleman voi kääntää verenkiertoa riemastuttavaksi tapahtumaksi. Mikäli kuolemasi oli normaaliolosuhteissa tapahtunut, et ehkä kiukustunut niin paljon jotta tarvitsisi tarttua raskaisiin aseisiin/tekniikoihin. Eli, nimensä mukaisesti re-spawn kyykyssä suoritetaan kyykky. Tosin tässä variaatiossa tehdään kyykky, jäädään ala-asentoon ja pidetään se niin kauan kunnes synnyt uudelleen. Eli heti kun rakas vastustajasi teilaa sinut tavalla tai toisella perse ylös ja takaisin alas, mutta ei penkille eikä pöydälle. Kuvittele takapuolesi alle virtuaalinen penkki, ja yritä saada jalat 90 asteen kulmaan. Pito! Ja muista hyvänen aika hengittää! Tajuton pelaaja on turha pelaaja ja todennäköisesti myös pian serveriltä pois potkittu pelaaja ja sekös vasta soikeasti vituttaisikin. Tekniikka on omiaan lisäämään sitkeyttä joka pelaajan perään ja reisiin. Reidekäs tiukkapakarainen pelaaja on omiaan herättämään kateutta kanssapelaajissa ja mahdollisesti intoa kanssapelaajattarissa (ja toisinpäin, mikäli arvon lukija satut olemaan kauniimpaa sukupuolta).
2. Tekniikka: Teepussikääntö
Kaikille FPS-pelien ystäville lienee tuttu termi tuo vanha kunnon teepussitus. Kuolet mahdollisesti surkealla tavalla, ammut automaattihaulikolla kymmenen kertaa ohi 3 metrin päässä juoksevasta vastustajasta joka fysiikanlakeja uhmaten kiertää vartalonsa sinua kohti ja näet hidastettuna G18 pistoolin ilmestyvän vastustajan käteen ja seuraava asia on suuliekki. Pimeys. Epätoivo. Kiukku. Ja seuraava näky on kill camissa kiimaisen pupun lailla ylös alas heiluva v*%#¤ ku##&( ho*¤" ne¤¤%"# ja voilà, kiukku on muuttunut plasman lailla dopamiinia tappavaksi raivoleikkuriksi. HIENOA! Sen sijaan että käyttäisit kiukun oikean käden ääripään kiihdyttämiseen massiiviseen heittoliikkeeseen jonka jälkeen suru silmässä tutkaillaan sieltä täältä löytyviä ohjaimen paloja, tartu lähimpään käsipainoon! Tästä on muutenkin iloa koska et kuitenkaan löydä kaikkia ohjaimen paloja, ja paremman puoliskosi löytäessä palasen tai seinässä olevan peliohjaimen mentävän aukon, olet kirjaimellisesti kusessa. Mutta palataanpa aiheeseen. Tartu käsipainoon, pidä toisella kädellä kiinni ohjaimesta, koska re-spawn tai pelin pelastava deffasankari voi iskeä milloin tahansa. Laske käsipaino alas hallitulla liikkeellä ja suorita Teepussikääntö komentamalla käsipainoa kalvakan ihosi läpi kuultavalla hauiksen alkiolla! Toista niin monta kertaa kuin sinut kellistänyt kehveli nyytitti ja mikäli aikaa jää, siirry heti tekniikka 1. pariin, niin saat kuolemastasi kaiken irti!
3. Tekniikka: LAV-lankku
Uskon kaikkien tietävän sen tunteen kun olet pelissä vaivalla kiivennyt ajoneuvoon, oli se sitten taistelukenttien leipäkone eli panssarivaunu tahi kahvinkeittimen vieressä seisovaa peltistä kahvipurkkia luodinkestävyydeltään muistuttava tiedusteluajoneuvo tai miehistönkuljetukseen suunnattu PASImainen BTR/LAV, ja ajanut jonkin matkaa mielessäsi loistokkaat K/D-numerot mutta päädytkin löytämään jonkun mulkvistin kartan reunalle asettamat miinat. Tai vielä pahempaa, joku juoksee munaravia luoksesi ja räjäyttää sinut taivaan tuuliin panssarivaunusi kera C4-räjähteillä. Taattua ripulit pihalle päräyttävää raivoa luvassa. Oi sitä epäoikeudenmukaisuutta. Kuka muka juoksee räjäyttämään tankin C4:lla?? Näissähän on liikeantureita, tietokoneita, pimeänäkölaitteitta. Ei tässä mitään kusista Toisen Maailmansodan aikaista Neuvostopanssaria ajeta. Noh, tämänkin selvästi kusisen tilanteen voi kääntää edukseen. Ei ehkä pelissä, mutta mietippä fysiikkaasi! Tekniikka on simppeli, ellet ole FPS-kopterijeesus joka ei kuole kuin kerran roundissa. Seuraavan "elämän" ajan otat peliasennoksesi keskikroppaa mortarin lailla moukaroivan LANKUN. Rangaistukseksi surkeasta suorituksesta ajoneuvossa, sinun on kestettävä hieman pidempiaikainen suoritus.
4. (ja viimeinen) Tekniikka: K/D-punnerrus
Meni roundi miten huonosti hyvänsä, parasta siinä on se että se loppuu aikanaan. Tunnet sen mielesi perukoilla. Mokasit. Ja pahasti. K/D on pahasti pakkasen puolella. Kädet ovat kipeät Teepussikäännöstä, reisiä pakottaa Re-spawn kyykkäämisen jälkeen ja keskivartalo tuntuu siltä kuin sitä puristaisi kymmenen Jari "Bull" Mentulaa. Aika katsoa itseään peilistä. Ei perkele. 5 tappoa (kills) ja 37 kuolemaa (deaths). Miten... miten... miten näin kävi? Mietit mielessäsi. Enhän minä näin huono pelaaja ole? Niinpä niin, et toki, mutta noiden mietteiden sijaan sinun pitää kuunnella sisäistä boot campin ohjaajasi: "SHUT UP SHITDICKPENISTURD AND GIVE ME 37!!!" Naama tonttiin ja punnerruksia peliin! Näytä niille moobseille kuinka käy jos et pelaa paremmin. Paina loppuun asti ja tunne se ihana puristava tunne rinnassa (tarkkaile ettei kyseessä ole kuitenkaan se rasvan aiheuttama sydänkohtaus) kun surkeasti virtuaalisodassa pärjänneet rintalihaksesi kovettuvat suorastaan silmissä. Alla esimerkkisuoritus:
Summaus:
Kaikki tämä tähtää sinun itsesi kohentamiseen niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Mieli paranee koska kiukku laantuu nopeammin fyysisen rasituksen vuoksi, sydän saa tekemistä, tukiranka ojentuu ja kaikinpuolin tunnet olosi pirteämmäksi seuraavalla roundilla. Ja jos olet paskassa kunnossa, niin särkevät paikat saavat sinut joko väkisinkin yrittämään kovemmin pelissä jotta sinun ei tarvitse toistaa edellisen surkean roundin aiheuttamaa fyysistä rääkkiä, tai vielä parempaa, lopettamaan pelaamisen ja menemään vaikka ulos harrastamaan ihan oikeaa liikuntaa. Mutta mikäli uskot itseesi kovien treenien jälkeen, ties vaikka sen mukanaan tuoma itseluottamus auttaisi sinua mystisesti kaikenmaailman kopterijoonaksia ja tankkiteroja vastaan, joiden ainoa tarkoitus tässä maailmassa on istua kissakahviloissa pelaamassa pelikonsolilla rakastaaasi peliä paremmin kuin sinä itse.
Loistokkaita raivotreenejä toivotellen,
Kapteeni_Kampfer
Kuten varmasti monilla keski-ikäisillä ja mikseipä teinivuosiaankin viettävillä videopelien ystävillä, myös minulla on päässyt tuohon lantion tienoille kertymään ylimääräistä rakkauskahvan tynkää. Toki monista kynäniskoista ja spagettikäsistä poiketen olen jaksanut myös pitää huolta lihaskunnostani kaiken pelaamisen keskellä. Olen siis vajavaisesti lihaksikas pelipullukka. Sana mitä en ihan heti uskonut käyttäväni kuvaamaan vartalotyyppiäni. Daddy bodyistä puhutaan paljon ja ovatpa ne ilmeisesti trendikkäitäkin tänä vuonna, mutta gamer bodyistä ei sen kummemmin puhuta. Gamer body. Kuulostaa paremmalta kuin onkaan. Alla esimerkki.
 |
| Sikaniskapelaaja tuijottamassa ruutua lähes katatonisessa tilassa. Suu auki, uljas ryhti, lysyssä olevat hartiat. |
Siinäpä vasta pontevaa ja ajatuksiaherättävää sanailua herra Estiltä.
Oli tilanne mikä hyvänsä, sitä voi aina parantaa. Tunnetustihan meillä synkillä suomalaisilla veri kiertää laiskasti ja monet kuukahtavatkin oman pumppunsa työntäessä valtimoihin enemmän rasvaa kuin hapekasta verta. Pelaamisessa on se huono puoli, että se tapahtuu usein istuen ja se jos mikä on nykytutkimusten valossa vaarallista vanhan uppopumpun kannalta. Perkele. Pelaamisen pitäisi olla vakuutusyhtiöiden mustalla listalla henkivakuutuksia tarkastellessa.
Noh, mitä tarkoitan tilanteen parantamisella? Resepti on varsin yksinkertainen: istu, pelaa, nouse ylös, tee jotain, istu alas, pelaa lisää. Simppeliä. Tosimiehet käyvät salilla ja pelaavat sitten änäriä tunnin, mutta eihän moista amatööripuuhastelua voi edes pelaamiseksi kutsua. Me muut kunnon pelaajat voidaan tarttua toisenlaisiin oljenkorsiin. Oma urani FPS-pelien parissa on toimittanut tässä suhteessa minulle eräänlaista muusan virkaa. Pelatessa on monta mahdollisuutta mennä niin sanotusti metsään, ja mikäpä täydellistä suoritusta hakevaa pelaajaa pahemmin riepoisi kuin surkea epäonnistuminen. Mikään ei ole oivempi motivaattori fyysisiin suoritukseen kuin vanha kunnon peliraivo. Niinpä keksin motivoida itseäni parempiin suorituksiin ja samalla pienentää edes hieman riskiä saada aortan repeämä kesken parhaiden pelivuosien. Tästä syntyi: *rumpujen ja peräreiän pärinää* ÄÄÄÄFFF PEEEE ÄÄÄÄSSS -pelaajan treeniohjelma!!! *KRAKZZIUMMbbrrrr*
Viittaan ohjelmassa liikkeisiini tekniikkoina kuten vanhoissa kunnon itämaisissa taistelulajeissakin tehdään ja joita monet pelaajat rakastavat jo pelkästään ihastuttavien pelihahmojen vuoksi. Tässä esimerkkikuva tekniikoista (ja arvon lukijat, myös teidän mahdollisista tulevaisuuden gamer bodyistä!)
 |
| Kuva: Team ninja. Dead or Alive 5 Ayane aloittamassa tekniikkaa. Huomatkaa suhteellisen miellyttävät gamer bodyt! |
Peliraivo on kaiken A ja O. Toki motivoitunut penkinpainaja voi ottaa itseään löysästä selkärangastaan kiinni ja koittaa treenata pelin lomassa ilman raivoakin, mutta itse suosittelen kunnon mehuraivoja jotta treenamisessa on varmasti tekemisen meininkiä. Alla esimerkki perus peliraivotilanteesta.
 |
| Raivoa käynnissä. Hammaskiilteen palasia ilmassa, kireät leukaperät, pullistuneet suonet kasvoissa, ohjain lentokoneen propellia muistuttavalla mutkalla ja ohjaimen heittämiseen jännittynyt vartalo. Liekkejä perseestä. Peliraivon oppikirjatapaus. |
Riipaisevan kuoleman voi kääntää verenkiertoa riemastuttavaksi tapahtumaksi. Mikäli kuolemasi oli normaaliolosuhteissa tapahtunut, et ehkä kiukustunut niin paljon jotta tarvitsisi tarttua raskaisiin aseisiin/tekniikoihin. Eli, nimensä mukaisesti re-spawn kyykyssä suoritetaan kyykky. Tosin tässä variaatiossa tehdään kyykky, jäädään ala-asentoon ja pidetään se niin kauan kunnes synnyt uudelleen. Eli heti kun rakas vastustajasi teilaa sinut tavalla tai toisella perse ylös ja takaisin alas, mutta ei penkille eikä pöydälle. Kuvittele takapuolesi alle virtuaalinen penkki, ja yritä saada jalat 90 asteen kulmaan. Pito! Ja muista hyvänen aika hengittää! Tajuton pelaaja on turha pelaaja ja todennäköisesti myös pian serveriltä pois potkittu pelaaja ja sekös vasta soikeasti vituttaisikin. Tekniikka on omiaan lisäämään sitkeyttä joka pelaajan perään ja reisiin. Reidekäs tiukkapakarainen pelaaja on omiaan herättämään kateutta kanssapelaajissa ja mahdollisesti intoa kanssapelaajattarissa (ja toisinpäin, mikäli arvon lukija satut olemaan kauniimpaa sukupuolta).
 |
| Re-spawn kyykky staattisessa pitovaiheessa. Tärkeintä ei ole täydellinen suoritus, vaan saada peliraivo taltutettua ja paikat piukeiksi (ja välttää se ikävän tuntuinen sydänkohtaus). Seuraavaa kuolemaa ja raivonpurkausta odotellessa! |
Kaikille FPS-pelien ystäville lienee tuttu termi tuo vanha kunnon teepussitus. Kuolet mahdollisesti surkealla tavalla, ammut automaattihaulikolla kymmenen kertaa ohi 3 metrin päässä juoksevasta vastustajasta joka fysiikanlakeja uhmaten kiertää vartalonsa sinua kohti ja näet hidastettuna G18 pistoolin ilmestyvän vastustajan käteen ja seuraava asia on suuliekki. Pimeys. Epätoivo. Kiukku. Ja seuraava näky on kill camissa kiimaisen pupun lailla ylös alas heiluva v*%#¤ ku##&( ho*¤" ne¤¤%"# ja voilà, kiukku on muuttunut plasman lailla dopamiinia tappavaksi raivoleikkuriksi. HIENOA! Sen sijaan että käyttäisit kiukun oikean käden ääripään kiihdyttämiseen massiiviseen heittoliikkeeseen jonka jälkeen suru silmässä tutkaillaan sieltä täältä löytyviä ohjaimen paloja, tartu lähimpään käsipainoon! Tästä on muutenkin iloa koska et kuitenkaan löydä kaikkia ohjaimen paloja, ja paremman puoliskosi löytäessä palasen tai seinässä olevan peliohjaimen mentävän aukon, olet kirjaimellisesti kusessa. Mutta palataanpa aiheeseen. Tartu käsipainoon, pidä toisella kädellä kiinni ohjaimesta, koska re-spawn tai pelin pelastava deffasankari voi iskeä milloin tahansa. Laske käsipaino alas hallitulla liikkeellä ja suorita Teepussikääntö komentamalla käsipainoa kalvakan ihosi läpi kuultavalla hauiksen alkiolla! Toista niin monta kertaa kuin sinut kellistänyt kehveli nyytitti ja mikäli aikaa jää, siirry heti tekniikka 1. pariin, niin saat kuolemastasi kaiken irti!
 |
| Teepussikääntö liikkeen yläasennossa. Tästä asennosta paino lasketaan alas hallitusti ja toistetaan tarvittava määrä. |
Uskon kaikkien tietävän sen tunteen kun olet pelissä vaivalla kiivennyt ajoneuvoon, oli se sitten taistelukenttien leipäkone eli panssarivaunu tahi kahvinkeittimen vieressä seisovaa peltistä kahvipurkkia luodinkestävyydeltään muistuttava tiedusteluajoneuvo tai miehistönkuljetukseen suunnattu PASImainen BTR/LAV, ja ajanut jonkin matkaa mielessäsi loistokkaat K/D-numerot mutta päädytkin löytämään jonkun mulkvistin kartan reunalle asettamat miinat. Tai vielä pahempaa, joku juoksee munaravia luoksesi ja räjäyttää sinut taivaan tuuliin panssarivaunusi kera C4-räjähteillä. Taattua ripulit pihalle päräyttävää raivoa luvassa. Oi sitä epäoikeudenmukaisuutta. Kuka muka juoksee räjäyttämään tankin C4:lla?? Näissähän on liikeantureita, tietokoneita, pimeänäkölaitteitta. Ei tässä mitään kusista Toisen Maailmansodan aikaista Neuvostopanssaria ajeta. Noh, tämänkin selvästi kusisen tilanteen voi kääntää edukseen. Ei ehkä pelissä, mutta mietippä fysiikkaasi! Tekniikka on simppeli, ellet ole FPS-kopterijeesus joka ei kuole kuin kerran roundissa. Seuraavan "elämän" ajan otat peliasennoksesi keskikroppaa mortarin lailla moukaroivan LANKUN. Rangaistukseksi surkeasta suorituksesta ajoneuvossa, sinun on kestettävä hieman pidempiaikainen suoritus.
 |
| LAV-lankku täydessä vauhdissa. Suoritus on surkean näköinen, mutta jaloille valittu pohja oli turhan pehmeä. Suosittelen jotain kovaa kuten penkkiä jalkojen alle tähän timantinkovaan rangaistustreeniin! |
Meni roundi miten huonosti hyvänsä, parasta siinä on se että se loppuu aikanaan. Tunnet sen mielesi perukoilla. Mokasit. Ja pahasti. K/D on pahasti pakkasen puolella. Kädet ovat kipeät Teepussikäännöstä, reisiä pakottaa Re-spawn kyykkäämisen jälkeen ja keskivartalo tuntuu siltä kuin sitä puristaisi kymmenen Jari "Bull" Mentulaa. Aika katsoa itseään peilistä. Ei perkele. 5 tappoa (kills) ja 37 kuolemaa (deaths). Miten... miten... miten näin kävi? Mietit mielessäsi. Enhän minä näin huono pelaaja ole? Niinpä niin, et toki, mutta noiden mietteiden sijaan sinun pitää kuunnella sisäistä boot campin ohjaajasi: "SHUT UP SHITDICKPENISTURD AND GIVE ME 37!!!" Naama tonttiin ja punnerruksia peliin! Näytä niille moobseille kuinka käy jos et pelaa paremmin. Paina loppuun asti ja tunne se ihana puristava tunne rinnassa (tarkkaile ettei kyseessä ole kuitenkaan se rasvan aiheuttama sydänkohtaus) kun surkeasti virtuaalisodassa pärjänneet rintalihaksesi kovettuvat suorastaan silmissä. Alla esimerkkisuoritus:
 |
| Aloitusasennossa rinta melkein kiinni maassa, kädet hyvässä kulmassa ja vartalo tiukkana pakettina! Valmiina K/D-punnerrukseen sotilas! |
 |
| Yläasennossa vartalo edelleen tiukkana, katse eteen hengityksen helpottamiseksi ja tästä taas alas! Toista niin monta kertaa kuin menit surkeasti kuolemaan. Ja nopeasti, koska seuraava roundi alkaa kohta. Perkele. |
Kaikki tämä tähtää sinun itsesi kohentamiseen niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Mieli paranee koska kiukku laantuu nopeammin fyysisen rasituksen vuoksi, sydän saa tekemistä, tukiranka ojentuu ja kaikinpuolin tunnet olosi pirteämmäksi seuraavalla roundilla. Ja jos olet paskassa kunnossa, niin särkevät paikat saavat sinut joko väkisinkin yrittämään kovemmin pelissä jotta sinun ei tarvitse toistaa edellisen surkean roundin aiheuttamaa fyysistä rääkkiä, tai vielä parempaa, lopettamaan pelaamisen ja menemään vaikka ulos harrastamaan ihan oikeaa liikuntaa. Mutta mikäli uskot itseesi kovien treenien jälkeen, ties vaikka sen mukanaan tuoma itseluottamus auttaisi sinua mystisesti kaikenmaailman kopterijoonaksia ja tankkiteroja vastaan, joiden ainoa tarkoitus tässä maailmassa on istua kissakahviloissa pelaamassa pelikonsolilla rakastaaasi peliä paremmin kuin sinä itse.
 |
| Hyvät raivotreenit takana. Zenmäinen olemus ja loistava ryhti. Kyllä nyt kelpaa taas rytkyttää! |
Kapteeni_Kampfer
maanantai 28. syyskuuta 2015
Peliarvostelu: Battlefield 4
Aikanaan kun ensimmäistä kertaa elämässäni koskin ensimmäiseen Battlefield-pelisarjan peliin Battlefield 1942:een, en olisi voinut edes kuvitella miten pitkälle tämän pelisarjan saaga vielä jatkuisi. Tämä tapahtui joskus 2000-luvun alkupuolella, ja nyt vuonna 2015 olen kovempi Battlefield-sarjan fani kuin koskaan. Pystyisinkö nykytilassani siis objektiiviseen peliarvosteluun kyseisen pelisarjan viimeisemmän osan kohdalla? Noh, siihen pystyi löytämään vastauksen vain pelaamalla kyseistä peliä. Ja PALJON.
Luikautettuani hanuriin hieman pukamavoidetta ja muljutettua reikäisten bokserien verhoamat pakarani pelialustalleni, uskolliselle olohuoneen puupöydälle 50" plasma-tv:n edessä, löin ensimmäistä kertaa Battlefield 4:n tulille. Pelialustana oli tässä vaiheessa vielä Xbox One ja pelin ajoin suoraan EA:n tarjoaman EA Access -palvelusta, joka ainakin tämän kyseisen pelin kohdalla toimi moitteetta.
Silmissä vilisi sinisen sävyjä, oransseja ja erinäisiä taistelutilanteita nykyaikaiselta taistelukentältä. Taustalla pauhasi syvän ruotsalaisviban kuorruttama industrial-henkinen pilipalikilkemusiikki jota olohuoneeni nurkassa oleva musta subwoofer-mötikkä tuki matalien bassopuhurien voimin. Alkufiilikset olivat kaiken kaikkiaan kohdallaan, ja jännityksessä odottavat sormeni hivelivät maailman parhaan peliohjaimen tatteja kuin hullu kissamummo mirriensä selkiä.
Kuten aina ennenkin Battlefield-pelien kohdalla, käynnistin tämänkin kokemuksen yksinpelikampanjalla. Ensisilmäyksellä peli näytti suorastaan upealta. Ympäristö oli kauniisti toteutettu eikä yksityiskohdissa ollut säästelty. Valoefektit ja varjot näyttivät luonnollisilta, eikä ylilyöntejä bloomeissa sun muissa näkynyt. Pelin upea grafiikka jäi kuitenkin toisen seikan varjoon. Nimittäin äänimaailman. Liekö kokemus uuden Frostbite 3 -pelimoottorin mahdollistama vai onko asiaan vain panostettu entistäkin enemmän. Kokemus on jopa vaatimattomalla 5.1 -järjestelmälläni todella autenttinen. Ympäristön raksahdukset, veden solina, heinät, ajoneuvot, ihmisten puhe ja kaiut rakennuksissa kaikki saavat pelaajan todella uppotumaan pelimaailmaan. Ääninäyttelijät ovat tehneet myöskin hyvää työtä, joskin jälleen mykkä päähahmo saa pohtimaan DICE:n ratkaisuja. Ryhmänjohtaja ei paljon pukahtele, vaan muut ryhmässä hoitavat puhepuolen ja komentelun. Tai itseasiassa komentelun hoitaa toki pelaaja, mutta äänettömästi. Ilmeisesti elekielellä. Oli itse missä hyvänsä, ryhmäläiset ymmärtävät johtajansa käskyt hyökätä kohteiden kimppuun vaikka tästä ei lähde ääntä sen vertaa kuin mitä kaatuvasta puusta metsässä lähtee, jos sitä ei kukaan ole kuulemassa.
Ryhmäläisten määrääminen hyökkäämään tiettyjen kohteiden kimppuun onkin uusi ominaisuus Battlefieldin yksinpelissä. Pystyt spottaamaan viholliset moninpelistä tutulla tavalla, joka helpottaa ajoittain myös omaa peliä sillä viholliset on tällöin helpompi erottaa ympäristöstä. Oranssi kolmio pään päällä kun on omiaan herättämään huomiota. Muutoin yksinpeli on pääasiassa samaa sontaa mitä se nyt yleensä Battlefield -sarjassa on ollut. Juoni on varsin simppeli, ja kulkee verkkaisesti eteenpäin sekä pelitapahtumien, että kenttien välissä olevien minimalististen animaatioiden avulla. Välianimaatiot koostuvat lähinnä apaattisesta ja teennäisestä keskustelusta laivan kapteenin sekä erinäisten hahmojen välillä. Pienenä peräruiskeena voitaneen pitää naispuoleisen hahmon lisäystä protagonistipuolella. Toisin kuin Call of Duty -peleissä testosteroni ei muutenkaan ole kuunaan ollut Battlefield-sarjan pääasiallinen rakennuskomponentti, joten naishahmo istuu peliin hienosti.
Yksinpeli on nopea rykäisy. Kuin teinipojan "eka kerta" konsanaan. Joillain siis pidempikestoisempi, joillain hyvinkin lyhyt. Tarinaa lomittavat monet ihastuttavat ja vihastuttavat ennakkoon väännetyt tapahtumat, kuten helikopterin ja auton kilpa-ajo kohti kuolemaa. Näiden tapahtumien lisäksi pelaajat saavat nauttia useista bugeista, kuten paikalleen jämähtäneistä ryhmänjäsenistä ja rappusia tukkivat merijalkaväen helikoptereita ihmettelevät vatipäät. Yksinpeli on luonteeltaan perinteinen putkijuoksu, joskin pelaaja voi samoilla kauemmas "reitiltä" etsimään piiloitettuja esineitä kuten dog tageja sekä aseita. Yksinpelissä löydetyt dog tagit ovat käytettävissä myös moninpelissä, jolloin muukin maailma saa tietää, että olet jaksanut koluta tiesi läpi ehkä yhden sotapelihistorian tylsimmän yksinpelikampanjan läpi. Ja kuten kehnon yksinpelikampanjan kuuluukin, loppuu myös tämä melkoiseen antikliimaksiin. Siitä ei kuitenkaan sen enempää, koska en halua kaikkien kahden tätä arvostelua lukeneen ihmisen pettyvän tahtomattaan tavatessaan spoilereita.
Entäpä sitten Battlefield -pelisarjan varsinainen suola? Ja voi. Ja juusto. Ja kinkku. Ja oikeastaan kaikki mitä voi leipänsä tahi ruokansa päälle kuvitella. Eli siis moninpeli. Moninpeli on jälleen kerran enemmän kuin tyydyttävä kokemus. Pelin ilmestyessä moninpelikenttiä oli 10, jotka vaihtelivat avoimista rautatiemaisemista aina klaustrofobisiin vankilatunnelmiin tarjoten kaikille jotain. Ympäristö tuhoutui entistä hienommin, pelaajia mahtui servereille enemmän ja sota oli kaikin puolin kivempaa kuin koskaan! Tai ei ehkä ihan niin kivaa kuin edelleen Battlefield-pelaajien keskuudessa nostalgiatunteita herättävässä Battlefield Bad Company 2:ssa, mutta kuitenkin... kivaa. Premium-tilaajille/ostajille oli jälleen tarjolla sitä parempaa herkkua, miehen ky... siis boosteja, lisää battlepackejä, tupla-kokemuspisteviikonloppuja sekä ennakkopääsy tuleviin moninpelin lisäosiin.
Lisäosia onkin Battlefield 4:n historian aikana sadellut kiitettävää tahtia. Tähän päivään mennessä niitä on ilmestynyt 7 ja joista 5 on tuonut mukanaan 4 uutta karttaa kukin. Tuorein lisäri toi mukanaan perusmoninpelin yhdestä kartasta tehdyn yöversion, jota allekirjoittanutkin on rytkytellyt kiitettäviä määriä. Jokainen lisäosa on tuonut mukanaan uusia tehtäviä, joista monista palkintona pelaajalle annetaan turhanpäiväisen dog tagin sijaan jokin ase tai operoitava vehje kuten minilennokki SUAV.
Moninpelin värkki- ja asevalikoima on hämmästyttävän monipuolinen. Pelattavat luokat ovat tuttuja jo Battlefield 3:n moninpelistä, mutta nyt aseita voi vaihdella vapaammin sillä kaikille on tarjolla karbiinit, haulikot sekä DMR:t elikkäs iloisen ylivoimaiset hernepyssykiväärit. Assault luokka toki nimensä mukaisesti dominoi rynnäkkökivääreillä, pioneerit PDW-aseilla, tukijoukot kevyillä konekivääreillä ja tiedustelu järeillä mutta valitettavan alitehoisilla kivääreillä. Perusaseiden lisäksi kaikilla luokilla on käytössään erinäinen värkkivalikoima, joka saisi MacGyverinkin kalpenemaan. Mitäpä näillä tarjolla olevilla vehkeillä ei voisi tehdä? Kaikille löytyy varmasti mieluista loadout.
Seuraavasta videosta voi tarkistaa miltä näyttää hernepyssy varustettuna state of the art -yökiikarilla ja kuinka nämä onkaan omiaan niittämään niitä vastapuolen heikkomielisesti ravaavia nurin.
www.youtube.com/watch?v=d0-spLPbwXQ
Ja jos mikään näistä vaihtoehdoista ei kelpaa, kummallekin puolelle on ilmestynyt niin sanottu kuskin palli, eli Commander-luokka. Komentaja nimensä veroisesti päivystää taistelukentän tapahtumia ja auttaa oman puolensa nurmiporia selviytymään monin eri keinoin. En itse voi tätä hirveästi kommentoida, koska en moista pallia ole kuunaan kannikoillani rasittanut. Sen verran voin todeta, että nykypäivän humpuukilaitteilla eli älypuhelimilla ja tableteilla on mahdollista ottaa osaa kaverien rähinään, sillä commanderin virkaa voi hoitaa kyseisillä laitteilla.
Moninpelin game maker ei ihan kaikkein tasaväkisimpiä pelejä osaa valitettavasti tehdä, mutta yleensä "jaot" ovat kuitenkin siedettäviä. Tämä on pikkuhiljaa muuttunut paremmaksi, sillä uusimmat patchit tahi päivitykset ovat tuoneet mukanaan tasapainoa peleihin. Eli joku DICEllä osaa koodatakkin. Moninpelissä on toki ongelmansa tasapainon suhteen, koska tuntuu siltä että nykyään pelaavat enää vain ne HC-pelaajat jotka ovat saavuttaneet maksimilevelin jo aikapäiviä sitten ja nyt elävät nyytittääkseen huonompiaan naamalle. Onnistumisen elämyksiä voi toki saada ns. newbie-servereillä, joille noilla ruokaketjun huipulla oleville tähtijoonaksille ei ole mitään asiaa. Tämähän on toki varsin subjektiivinen asia näin arvostelun kannalta. Kukin taaplaa tavallaan, mutta varmaa tuntuu olevan että game maker järjestää parhaimmillekin ajoittain persraiskaushetkiä. Pelattuani moninpeliä vaivaiset 147 tuntia, tulin siihen tulokseen, että moninpeli tosiaankin tarjoaa niin hienoja kuin huonojakin hetkiä. Ja varmuudella voin sanoa, että jos tapanasi on suhtautua johonkin tunteikkaasti tai suorastaan intohimoisesti, tulet kokemaan tämän pelin parissa niin Hulk-maisia raivonpurkauksia kuin dopamiinin katkuisia auvon hetkiä.
No mutta, oli miten oli, peliä ei voi arvostella yhtenä kokonaisuutena. Yksinpeli olisi liian iso riippakivi Battlefield 4:lle, joten arvostelen ne erikseen numeroin. Noin summauksen nimissä voinen todeta, että peli sopii mitä mainioimmin kaikista pelisarjan aikaisemmista osista nauttineille ja uusien newbie-servereiden ansiosta oppimiskäyrä on muuttunut viiskymppisen kikkelin kaltaiseksi, eli vaikeusaste laskee hetken aikaa kun oppii uutta ja siirtyessä tositoimiin normiservereille käyrä pomppaa ylös kuin viagran innoittama mieskomeus konsanaan. Tervetuloa taistelukentälle, toverit!
Peliarvostelu numeroina.
Arvosteluasteikko 1-10, jossa 10 parasta mahdollista herkkua ja 1 ruton raiskaaman rotan veristä ripulia. Pitkäikäisyys: 1 kohdalla pelin voi lopettaa jo alkuvalikoissa, 10 kohdalla pelin paliin voi palata loputtomasti. Vaikeusaste: 1 on mielenterveyttä järkyttävän helppo, 10 puolestaan päinvastoin. Tarina: 1 tarkoittaa sitä, että pelissä ei ole juonta laisinkaan ja 10 kohdalla puhutaan eeppisestä sekä moniulotteisesta tarinasta.
YKSINPELI:
Yleisarvosana: 4,7
Grafiikka: 9,4
Pitkäikäisyys / uudelleenpeluuarvo: 2,0
Vaikeusaste: 4,5
Tarina: 4,5
MONINPELI:
Yleisarvosana: 9,6
Grafiikka: Daaaaaa..... .. . . . :O
Pitkäikäisyys / uudelleenpeluuarvo: 9,9
Vaikeusaste: 4-10 (varsin ailahteleva)
Tarina: No mitä nyt itse voit mielessäsi kehitellä. Todennäköisesti: 2,7
Rytkytysterveisin, Kapteeni_Kampfer (PS4)
Luikautettuani hanuriin hieman pukamavoidetta ja muljutettua reikäisten bokserien verhoamat pakarani pelialustalleni, uskolliselle olohuoneen puupöydälle 50" plasma-tv:n edessä, löin ensimmäistä kertaa Battlefield 4:n tulille. Pelialustana oli tässä vaiheessa vielä Xbox One ja pelin ajoin suoraan EA:n tarjoaman EA Access -palvelusta, joka ainakin tämän kyseisen pelin kohdalla toimi moitteetta.
Silmissä vilisi sinisen sävyjä, oransseja ja erinäisiä taistelutilanteita nykyaikaiselta taistelukentältä. Taustalla pauhasi syvän ruotsalaisviban kuorruttama industrial-henkinen pilipalikilkemusiikki jota olohuoneeni nurkassa oleva musta subwoofer-mötikkä tuki matalien bassopuhurien voimin. Alkufiilikset olivat kaiken kaikkiaan kohdallaan, ja jännityksessä odottavat sormeni hivelivät maailman parhaan peliohjaimen tatteja kuin hullu kissamummo mirriensä selkiä.
Kuten aina ennenkin Battlefield-pelien kohdalla, käynnistin tämänkin kokemuksen yksinpelikampanjalla. Ensisilmäyksellä peli näytti suorastaan upealta. Ympäristö oli kauniisti toteutettu eikä yksityiskohdissa ollut säästelty. Valoefektit ja varjot näyttivät luonnollisilta, eikä ylilyöntejä bloomeissa sun muissa näkynyt. Pelin upea grafiikka jäi kuitenkin toisen seikan varjoon. Nimittäin äänimaailman. Liekö kokemus uuden Frostbite 3 -pelimoottorin mahdollistama vai onko asiaan vain panostettu entistäkin enemmän. Kokemus on jopa vaatimattomalla 5.1 -järjestelmälläni todella autenttinen. Ympäristön raksahdukset, veden solina, heinät, ajoneuvot, ihmisten puhe ja kaiut rakennuksissa kaikki saavat pelaajan todella uppotumaan pelimaailmaan. Ääninäyttelijät ovat tehneet myöskin hyvää työtä, joskin jälleen mykkä päähahmo saa pohtimaan DICE:n ratkaisuja. Ryhmänjohtaja ei paljon pukahtele, vaan muut ryhmässä hoitavat puhepuolen ja komentelun. Tai itseasiassa komentelun hoitaa toki pelaaja, mutta äänettömästi. Ilmeisesti elekielellä. Oli itse missä hyvänsä, ryhmäläiset ymmärtävät johtajansa käskyt hyökätä kohteiden kimppuun vaikka tästä ei lähde ääntä sen vertaa kuin mitä kaatuvasta puusta metsässä lähtee, jos sitä ei kukaan ole kuulemassa.
Ryhmäläisten määrääminen hyökkäämään tiettyjen kohteiden kimppuun onkin uusi ominaisuus Battlefieldin yksinpelissä. Pystyt spottaamaan viholliset moninpelistä tutulla tavalla, joka helpottaa ajoittain myös omaa peliä sillä viholliset on tällöin helpompi erottaa ympäristöstä. Oranssi kolmio pään päällä kun on omiaan herättämään huomiota. Muutoin yksinpeli on pääasiassa samaa sontaa mitä se nyt yleensä Battlefield -sarjassa on ollut. Juoni on varsin simppeli, ja kulkee verkkaisesti eteenpäin sekä pelitapahtumien, että kenttien välissä olevien minimalististen animaatioiden avulla. Välianimaatiot koostuvat lähinnä apaattisesta ja teennäisestä keskustelusta laivan kapteenin sekä erinäisten hahmojen välillä. Pienenä peräruiskeena voitaneen pitää naispuoleisen hahmon lisäystä protagonistipuolella. Toisin kuin Call of Duty -peleissä testosteroni ei muutenkaan ole kuunaan ollut Battlefield-sarjan pääasiallinen rakennuskomponentti, joten naishahmo istuu peliin hienosti.
Yksinpeli on nopea rykäisy. Kuin teinipojan "eka kerta" konsanaan. Joillain siis pidempikestoisempi, joillain hyvinkin lyhyt. Tarinaa lomittavat monet ihastuttavat ja vihastuttavat ennakkoon väännetyt tapahtumat, kuten helikopterin ja auton kilpa-ajo kohti kuolemaa. Näiden tapahtumien lisäksi pelaajat saavat nauttia useista bugeista, kuten paikalleen jämähtäneistä ryhmänjäsenistä ja rappusia tukkivat merijalkaväen helikoptereita ihmettelevät vatipäät. Yksinpeli on luonteeltaan perinteinen putkijuoksu, joskin pelaaja voi samoilla kauemmas "reitiltä" etsimään piiloitettuja esineitä kuten dog tageja sekä aseita. Yksinpelissä löydetyt dog tagit ovat käytettävissä myös moninpelissä, jolloin muukin maailma saa tietää, että olet jaksanut koluta tiesi läpi ehkä yhden sotapelihistorian tylsimmän yksinpelikampanjan läpi. Ja kuten kehnon yksinpelikampanjan kuuluukin, loppuu myös tämä melkoiseen antikliimaksiin. Siitä ei kuitenkaan sen enempää, koska en halua kaikkien kahden tätä arvostelua lukeneen ihmisen pettyvän tahtomattaan tavatessaan spoilereita.
Entäpä sitten Battlefield -pelisarjan varsinainen suola? Ja voi. Ja juusto. Ja kinkku. Ja oikeastaan kaikki mitä voi leipänsä tahi ruokansa päälle kuvitella. Eli siis moninpeli. Moninpeli on jälleen kerran enemmän kuin tyydyttävä kokemus. Pelin ilmestyessä moninpelikenttiä oli 10, jotka vaihtelivat avoimista rautatiemaisemista aina klaustrofobisiin vankilatunnelmiin tarjoten kaikille jotain. Ympäristö tuhoutui entistä hienommin, pelaajia mahtui servereille enemmän ja sota oli kaikin puolin kivempaa kuin koskaan! Tai ei ehkä ihan niin kivaa kuin edelleen Battlefield-pelaajien keskuudessa nostalgiatunteita herättävässä Battlefield Bad Company 2:ssa, mutta kuitenkin... kivaa. Premium-tilaajille/ostajille oli jälleen tarjolla sitä parempaa herkkua, miehen ky... siis boosteja, lisää battlepackejä, tupla-kokemuspisteviikonloppuja sekä ennakkopääsy tuleviin moninpelin lisäosiin.
Lisäosia onkin Battlefield 4:n historian aikana sadellut kiitettävää tahtia. Tähän päivään mennessä niitä on ilmestynyt 7 ja joista 5 on tuonut mukanaan 4 uutta karttaa kukin. Tuorein lisäri toi mukanaan perusmoninpelin yhdestä kartasta tehdyn yöversion, jota allekirjoittanutkin on rytkytellyt kiitettäviä määriä. Jokainen lisäosa on tuonut mukanaan uusia tehtäviä, joista monista palkintona pelaajalle annetaan turhanpäiväisen dog tagin sijaan jokin ase tai operoitava vehje kuten minilennokki SUAV.
Moninpelin värkki- ja asevalikoima on hämmästyttävän monipuolinen. Pelattavat luokat ovat tuttuja jo Battlefield 3:n moninpelistä, mutta nyt aseita voi vaihdella vapaammin sillä kaikille on tarjolla karbiinit, haulikot sekä DMR:t elikkäs iloisen ylivoimaiset hernepyssykiväärit. Assault luokka toki nimensä mukaisesti dominoi rynnäkkökivääreillä, pioneerit PDW-aseilla, tukijoukot kevyillä konekivääreillä ja tiedustelu järeillä mutta valitettavan alitehoisilla kivääreillä. Perusaseiden lisäksi kaikilla luokilla on käytössään erinäinen värkkivalikoima, joka saisi MacGyverinkin kalpenemaan. Mitäpä näillä tarjolla olevilla vehkeillä ei voisi tehdä? Kaikille löytyy varmasti mieluista loadout.
Seuraavasta videosta voi tarkistaa miltä näyttää hernepyssy varustettuna state of the art -yökiikarilla ja kuinka nämä onkaan omiaan niittämään niitä vastapuolen heikkomielisesti ravaavia nurin.
www.youtube.com/watch?v=d0-spLPbwXQ
Ja jos mikään näistä vaihtoehdoista ei kelpaa, kummallekin puolelle on ilmestynyt niin sanottu kuskin palli, eli Commander-luokka. Komentaja nimensä veroisesti päivystää taistelukentän tapahtumia ja auttaa oman puolensa nurmiporia selviytymään monin eri keinoin. En itse voi tätä hirveästi kommentoida, koska en moista pallia ole kuunaan kannikoillani rasittanut. Sen verran voin todeta, että nykypäivän humpuukilaitteilla eli älypuhelimilla ja tableteilla on mahdollista ottaa osaa kaverien rähinään, sillä commanderin virkaa voi hoitaa kyseisillä laitteilla.
Moninpelin game maker ei ihan kaikkein tasaväkisimpiä pelejä osaa valitettavasti tehdä, mutta yleensä "jaot" ovat kuitenkin siedettäviä. Tämä on pikkuhiljaa muuttunut paremmaksi, sillä uusimmat patchit tahi päivitykset ovat tuoneet mukanaan tasapainoa peleihin. Eli joku DICEllä osaa koodatakkin. Moninpelissä on toki ongelmansa tasapainon suhteen, koska tuntuu siltä että nykyään pelaavat enää vain ne HC-pelaajat jotka ovat saavuttaneet maksimilevelin jo aikapäiviä sitten ja nyt elävät nyytittääkseen huonompiaan naamalle. Onnistumisen elämyksiä voi toki saada ns. newbie-servereillä, joille noilla ruokaketjun huipulla oleville tähtijoonaksille ei ole mitään asiaa. Tämähän on toki varsin subjektiivinen asia näin arvostelun kannalta. Kukin taaplaa tavallaan, mutta varmaa tuntuu olevan että game maker järjestää parhaimmillekin ajoittain persraiskaushetkiä. Pelattuani moninpeliä vaivaiset 147 tuntia, tulin siihen tulokseen, että moninpeli tosiaankin tarjoaa niin hienoja kuin huonojakin hetkiä. Ja varmuudella voin sanoa, että jos tapanasi on suhtautua johonkin tunteikkaasti tai suorastaan intohimoisesti, tulet kokemaan tämän pelin parissa niin Hulk-maisia raivonpurkauksia kuin dopamiinin katkuisia auvon hetkiä.
No mutta, oli miten oli, peliä ei voi arvostella yhtenä kokonaisuutena. Yksinpeli olisi liian iso riippakivi Battlefield 4:lle, joten arvostelen ne erikseen numeroin. Noin summauksen nimissä voinen todeta, että peli sopii mitä mainioimmin kaikista pelisarjan aikaisemmista osista nauttineille ja uusien newbie-servereiden ansiosta oppimiskäyrä on muuttunut viiskymppisen kikkelin kaltaiseksi, eli vaikeusaste laskee hetken aikaa kun oppii uutta ja siirtyessä tositoimiin normiservereille käyrä pomppaa ylös kuin viagran innoittama mieskomeus konsanaan. Tervetuloa taistelukentälle, toverit!
Peliarvostelu numeroina.
Arvosteluasteikko 1-10, jossa 10 parasta mahdollista herkkua ja 1 ruton raiskaaman rotan veristä ripulia. Pitkäikäisyys: 1 kohdalla pelin voi lopettaa jo alkuvalikoissa, 10 kohdalla pelin paliin voi palata loputtomasti. Vaikeusaste: 1 on mielenterveyttä järkyttävän helppo, 10 puolestaan päinvastoin. Tarina: 1 tarkoittaa sitä, että pelissä ei ole juonta laisinkaan ja 10 kohdalla puhutaan eeppisestä sekä moniulotteisesta tarinasta.
YKSINPELI:
Yleisarvosana: 4,7
Grafiikka: 9,4
Pitkäikäisyys / uudelleenpeluuarvo: 2,0
Vaikeusaste: 4,5
Tarina: 4,5
MONINPELI:
Yleisarvosana: 9,6
Grafiikka: Daaaaaa..... .. . . . :O
Pitkäikäisyys / uudelleenpeluuarvo: 9,9
Vaikeusaste: 4-10 (varsin ailahteleva)
Tarina: No mitä nyt itse voit mielessäsi kehitellä. Todennäköisesti: 2,7
Rytkytysterveisin, Kapteeni_Kampfer (PS4)
 |
| Tervetuloa mukaan! |
lauantai 28. maaliskuuta 2015
Laitearvostelu: Xbox One Play and Charge Kit – Loputonta surinaa muoviputkessa
Okei, okei... tämä teksti on pakko aloittaa pienellä – tuskin edes havaittavissa olevalla – nyökkäyksellä, "fan boy" -sodan vastaanottavaan päähän, eli Sonylle. Jostain syystä Japanissa on keksitty tuottaa ohjaimia, joissa on jo itsessään akku, eikä niihin tarvitse jatkuvasti olla vatkaamassa AA-paristoja kuin dekkeri lauantaiaamuna tölkkejä paikallisen Siwan pullonpalautusautomaattiin. Muilta rintamilta Xboxin ohjain on toki parempi kuin Sonyn pajunoksamaiset Dual Shock-kikkareet, joten tämä miinus sallittakoot Microsoftille.
Megakorporaatiolle tyypilliseen tapaan varmoin ottein kuluttajamarkkinoiden ristiaallokoissa luotsiva Microsoft on toki voinut pelata tässä kohtaa hihastaan sen hikisen ässän, ja suuressa ahneudessaan tuuminut asiakkaiden ostavan heidän ohjaimiinsa tarjolla olevan lisäkikkareen; Play and Charge -paketin, sen sijaan että hukuttaisivat itsensä halpojen kertakäyttöisten pattereiden mereen.
Allekirjoittaneella on ollut hieman luontoystävällisemmät (tai niin ainakin naiivisti uskon) akut, joita olen jo vuosien ajan lataillut uskollisesti. Viime yönä koin akkusodan ensimmäisen tappion, sillä Sonyn (IHME, miten ne japanilaiset osaavatkin) hyvät akut ovat kadonneet mystisesti ja Philipsin kahden pennin paskaputket ovat antaneet kaikkensa. Tämä tilanne johti siihen, että miehellä oli kova tahto vatkata tatteja telkan ääressä, mutta virtaa ei vain yksinkertaisesti tähän puuhaan ollut. Ja voi sitä kiroamisen määrää, kun ohjaimen valot vilkkuvat ja ruudulla olevan "Please reconnect your controller." -tekstin takaa näet käytävällä kuinka joku varakas Patteri-Petteri teepussittaa veristä kalmoasi.
Noh, päätin korjata asian hetimiten.
Pukeuduin tuulipukukansan hyväksymään mustaan tuuliasuun ja marssin paikalliseen automarkettiin. Yllättyneenä K-kaupan reiluista hinnoista nappasin mukaani tämän Microsoftin akkuauvoa lupailevan vihreän laatikon. Vaikka laatikko oli kokonaista viisi euroa halvempi kuin muualla, 24,95€ oli silti mielestäni suhteellisen kova lisähinta jo melko kalliille Xboxin ohjaimelle. Noh, kuten työkaverini kaverin kokemus osoittaa, persaukisesta se vain saattaa tuntua kalliilta. Ja onko oikeastaan mikään hinta liian paljon maailman parhaasta pelikonsoliohjaimesta? Ei tietenkään.
Päästyäni kotiin päätin kirjoittaa aiheesta myös blogiini, jotta karut kokemukseni kertakäyttöpattereiden ja hiipuvien akkujen maailmasta voisivat olla hyödyksi jollekin pikkupiltille, josta – toisin kuin minusta – voisi vielä kasvaa tärkeä yhteiskuntavaikuttaja mikäli ei katkeroituisi jouduttuaan kokemaan nuorella iällä tämän kaltaisia pettymyksiä.
Paketista näkyy Microsoftin satsaus pakkaussuunnitteluun. Jämäkkä, tyylikäs ja minimalistinen tyyli näyttää mielestäni hyvältä ja on ajan henkeen sopiva. Flattiä designia näkee monissa käyttöliittymissä ja tuotepakkaukset tuntuvat olevan tyylillisesti suora jatke Microsoftin omalle konsolikäyttöliittymälle.
Koska toimin itse koulutusmateriaalituotannon parissa, minua kiinnostaa aina kovasti tuotteiden mukana toimitettavat ohjeet, ja erityisesti niiden kuvitukset. Microsoft suoriutuu tällä rintamalla vähintäänkin kiitettävästi, sillä tuotteen käyttöönotto sujuu ohjeistuksen ansiosta kaltaiseltani ääliöltäkin kuin kissanpennulta ilkikurinen ja kaikki koriste-esineet tuhoava leikki.
Seurasin ohjetta kuin kirkkokansa paavia Pääsiäisenä, ja hetken päästä maailman parasta peliohjainta koristi patterikuoren alle katoava akkupaketti.
Tyytyväisenä naksautin erinomaisesti paikalleen liukuvan kannen kiinni, jonka jälkeen tartuin pakkauksen mukana tulleeseen USB-tekniikkaan nojaavaan latausjohtoon ja kytkin sen kiinni ohjaimeeni. Pienen kävelymatkan jälkeen, (n 1.7 m) päädyin pelikonsolin äärelle ja tökkäsin USB-johdon urospään kiinni neitseellisen jämäkkään naarasporttiin. Ja kuinka ollakaan, myös johdossa oleva latauksen tilaa osoittava led-valo toimi moitteettomasti (toim. huom. led voidaan nykyään kirjoittaa pienellä Kotimaisten kielten keskuksen ohjeistuksen mukaan.)!
Sanomattakin selvää, homma toimi hienosti myös käytännössä. Peliohjain toimii kuin unelma, ja tästä eteenpäin ei tarvitse enää yöllä ässytä pattereiden parissa, vaan voin tarttua tatteihin aina kun siltä tuntuu pelkäämättä voimattomuutta. Siis ainakin seuraavan vuoden ajan, sillä Microsoft myöntää tuotteelle melko yleisen yhden vuoden takuun.
Yleisarvosana: 9
Käyttöönoton helppous: 10
Käyttö: 9,5
Hinta: 4
Takuu: 8
Megakorporaatiolle tyypilliseen tapaan varmoin ottein kuluttajamarkkinoiden ristiaallokoissa luotsiva Microsoft on toki voinut pelata tässä kohtaa hihastaan sen hikisen ässän, ja suuressa ahneudessaan tuuminut asiakkaiden ostavan heidän ohjaimiinsa tarjolla olevan lisäkikkareen; Play and Charge -paketin, sen sijaan että hukuttaisivat itsensä halpojen kertakäyttöisten pattereiden mereen.
Allekirjoittaneella on ollut hieman luontoystävällisemmät (tai niin ainakin naiivisti uskon) akut, joita olen jo vuosien ajan lataillut uskollisesti. Viime yönä koin akkusodan ensimmäisen tappion, sillä Sonyn (IHME, miten ne japanilaiset osaavatkin) hyvät akut ovat kadonneet mystisesti ja Philipsin kahden pennin paskaputket ovat antaneet kaikkensa. Tämä tilanne johti siihen, että miehellä oli kova tahto vatkata tatteja telkan ääressä, mutta virtaa ei vain yksinkertaisesti tähän puuhaan ollut. Ja voi sitä kiroamisen määrää, kun ohjaimen valot vilkkuvat ja ruudulla olevan "Please reconnect your controller." -tekstin takaa näet käytävällä kuinka joku varakas Patteri-Petteri teepussittaa veristä kalmoasi.
Noh, päätin korjata asian hetimiten.
Pukeuduin tuulipukukansan hyväksymään mustaan tuuliasuun ja marssin paikalliseen automarkettiin. Yllättyneenä K-kaupan reiluista hinnoista nappasin mukaani tämän Microsoftin akkuauvoa lupailevan vihreän laatikon. Vaikka laatikko oli kokonaista viisi euroa halvempi kuin muualla, 24,95€ oli silti mielestäni suhteellisen kova lisähinta jo melko kalliille Xboxin ohjaimelle. Noh, kuten työkaverini kaverin kokemus osoittaa, persaukisesta se vain saattaa tuntua kalliilta. Ja onko oikeastaan mikään hinta liian paljon maailman parhaasta pelikonsoliohjaimesta? Ei tietenkään.
Päästyäni kotiin päätin kirjoittaa aiheesta myös blogiini, jotta karut kokemukseni kertakäyttöpattereiden ja hiipuvien akkujen maailmasta voisivat olla hyödyksi jollekin pikkupiltille, josta – toisin kuin minusta – voisi vielä kasvaa tärkeä yhteiskuntavaikuttaja mikäli ei katkeroituisi jouduttuaan kokemaan nuorella iällä tämän kaltaisia pettymyksiä.
 |
| Microsoft on nostanut uusimman sukupolven konsolissaan pakkausten tasoa, eikä Play and Charge Kit ole poikkeus. |
Koska toimin itse koulutusmateriaalituotannon parissa, minua kiinnostaa aina kovasti tuotteiden mukana toimitettavat ohjeet, ja erityisesti niiden kuvitukset. Microsoft suoriutuu tällä rintamalla vähintäänkin kiitettävästi, sillä tuotteen käyttöönotto sujuu ohjeistuksen ansiosta kaltaiseltani ääliöltäkin kuin kissanpennulta ilkikurinen ja kaikki koriste-esineet tuhoava leikki.
 |
| Selkeä ja mielestäni varsin tyylikäs kuvitus. Monet firmat voisivat ottaa mallia tästä ohjeen tekstittömyydestä. Myönnettäköön, että kyseessä on varsin yksinkertainen prosessi, mutta silti kouluarvosanaksi 9,5! |
 |
| Pahoittelut kuvan heikosta tasosta. Koska en halua blogiani rinnastettavan rasismiin, jätän käyttämättä asian selittämiseen vaadittavia substantiiveja ja totean vain kännykän olleen haasteellisessa asemassa ääripäiden välillä. |
 |
| Kuin lohikäärmeen silmä luolan perällä. Jahka lataus on valmis, valo muuttuu valkoiseksi. Kuten ohjaimen Xbox-nappikin. Good thinking Microsoft! |
Yleisarvosana: 9
Käyttöönoton helppous: 10
Käyttö: 9,5
Hinta: 4
Takuu: 8
Tilaa:
Kommentit (Atom)