Peliarvostelu: Forza Horizon 2 – Luistonestotta ekstaasiin

"On kaunis kesäinen päivä Etelä-Ranskan Côte d'Azurin alueella. Istun ilmastoinnin viilentämässä autossani eksoottisten puiden tarjotessa varjoillaan helpotusta keskipäivän auringon paahteeseen. Tieltä on upeat näkymät Välimerelle, jonka aallonharjoilta auringon säteet heijastuvat silmiini luoden vaikutelman sinervästä peitosta, jonka pinnalle on ripoteltu timantteja.

Katselen autoni kojelautaa ja katseeni osuu luistoneston kytkimeen. Ojennan vapisevan sormeni kohti kytkintä ja napsautan luistoneston pois päältä. Ilmastoinnista huolimatta tunnen kuinka ohimolleni muodostuu kylmä hikikarpalo, joka hetken viivyttyään ohimollani valahtaa poskelleni ja jatkaa matkaansa kohti paitani kaulusta. Vedän syvään henkeä. Puristan auton rattia, ja ajohanskojeni nahka valittaa naristen.

Lyön ensimmäisen vaihteen sisään, potkaisen kaasun väkivaltaisesti lattiaan ja kytkimen lävähtäessä ylös autoni seitsemän litrainen V8-moottori herää henkiin väkivaltaisesti karjuen. Takarenkaat repivät asfalttia, kierrosmittarin neula hakkaa 7000 kierroksen kohdilla ja maailma – sekä elämäni – pyörähtää silmissäni. Hennessey Venom GT piirtää takarenkaillaan muiston asfalttiin ja pakonomaisen hekotukseni säestämänä painan edelleen kaasupoljinta kuin heikkomielinen. Autoni perä osuu kaiteeseen lennättäen ilmaan hiilikuitua. Kiroan mielessäni. Moottorin alkukantainen ääni ja sydämeni syke hidastuvat mielessäni ja näen kuinka tien kaiteella merta ihmetellyt lokki nousee hitaasti ilmaan. Aika hidastuu edelleen ja pian kaikki pysähtyy. Yhtäkkiä aika alkaa virtaamaan takaisin päin."

Mitä tapahtui?

No painoin tietenkin peliohjaimeni Y-nappia. Nappia joka on määritelty Forza-peleistä tuttuun "rewind" toimintoon, jolla pelin tapahtumia voi kelata taaksepäin. Hyvänen aika. Kuka hullu haluaisi ajaa tällä autolla ilman luistonestoa? Varmaan monikin, mutta omien kokemuksieni perusteella en sitä suosittele. Toisin on tämän pelin – Forza Horizon 2 – laita! Peli on erittäin kaunis ja tunnelmallinen. Alun tarinaan on helppo samaistua vaikka istuukin kotisohvalla Suomessa keskellä heräilevää talvea.

Uuden uusi peli vielä korkkaamattomana. Kansikuva lupaa kovia kyytejä!

Forza Horizon 2 on jatko-osa. Jatko-osa Forza Horizonille, joka monien hard core-rata-autoilusimulaatioifanien mielestä oli suoranaista rienausta heidän – ah, niin puhtoiselle – rata-autoilukokemukselle Forza-pelien parissa. Jälleen kerran samat äänet murisevat sosiaalisten medioiden sivuilla kuin Räsäsen Päkä homoavioliitoista konsanaan. Noh, antaa heidän murista. Jokaisella meillä on oikeus mielipiteensä, niin kuin homoillakin aviollisiin ruumiinaukkoihinsa. Tämä jatko-osa parantaa kuitenkin jokaisella osa-alueella.

FH2 sijoittuu Etelä-Ranskan ja Italian varsin kuvauksellisiin maisemiin. Peli rakentuu nimessään mainitun fiktiivisen Horizon-festivaalin ympärille. Kyseinen tapahtuma on ilmeisesti kaiken maailman kaasupäiden hedonistinen elämäntapakarkelo, jonka aikana ei liikennesääntöjä kumarrella. Mikäpä siinä! Parempi se on rikkoa sääntöjä virtuaalisilla maanteillä kuin niillä oikeilla sään runnomilla pikiväylillä mitä meillä täällä kotimaassa on tarjolla.

Pelin käynnistyessä ensimmäistä kertaa pelaajalle tarjoillaan kaunista HD-videokuvaa liittyen autoilukulttuuriin, jonka aikana sensuelli naisääni luettelee asioita joita on odotettavissa tulevina pelihetkinä. Introvideon naisäänen jäätyä kaikumaan pään sisälle, laitetaan pelaaja auton puikkojen taakse ja ilmoille pärähtää James Bluntin ja Mel Gibsonin äänten yhdistelmältä kuulostavan brittiaksenttia mongertavan miehen ääni. Ja niin peli alkaa valitsemalla yksi mieshahmon pelaajalle tarjoamista autoista. Itse valitsin klassisen Amerikan muskelin: Pontiac GTO:n.

Forza Horizon 2 yksinpeli rakentuu useista mestaruuskilpasarjoista, joita voittamalla pelaaja lähestyy lopullista maaliaan, eli Horizon-finaalia. Pelaajalla on mistä valita, sillä näitä kilpasarjoja on yhteensä 168, vaikkakin finaaliin pääseminen vaatii vain 15 yksittäisen mestaruuskilpasarjan voittamisen. Toki avoimella pelimaailmalla varustetussa pelissä eteneminen ei voi olla noin suoraviivaista, joten pelaajalla on useita mahdollisuuksia tutustua pelintekijöiden maalailemiin kauniisiin maisemiin mm. free roam-tilan kautta. Lisukkeena yksinpelissä on ns. ampärilistahaasteet, jotka ovat yksittäisiä taitopohjaisia haasteita, missä pelaaja haastetaan esim. ajamaan paikasta A paikkaan B tietyssä ajassa. Yksin pelatessa ajajalla on lisäksi seuranaan Drivatareita, toisten pelaajien suoritusten pohjalta rakennetulla tekoälylla varustettuja kuskeja, joita voi haastaa mielivaltaisesti pelissä pienimuotoisiin kisoihin.

Yksi pelin parhaimmista puolista on sen visuaalinen anti. Ei toki ainoa puoli, mutta se ensimmäinen silmiinpistävä asia minkä pelaaja huomaa. Autot ovat uskomattoman kauniisti mallinnettuja, ja Forzista tutut muokkausvaihtoehdot ovat jälleen tarjolla. Pelaaja voi rakennella tarroista autoihinsa monimutkaisia graafisia esityksiä, ja maaleja sekä erikoispinnoituksia on tarjolla Renault 5:sta aina superautoihin asti. Kaunein visuaalinen elementti on kuitenkin ympäristö ja sen vaihtelu. Etelä-Ranska ja Italia eivät olekaan koskaan aikaisemmin näyttäneet virtuaalisina näin hyviltä. Vuorokaudenajat on toteutettu luontevasti ja esimerkiksi auringonnousun aikaan merenrantatietä Huracánilla ajava unohtaa helposti arkiset murheensa auringon ensisäteiden maalatessa kalliot oransseiksi Vivaldin raikuessa kaiuttimista. Upeat säänvaihtelut tuovat peliin oman lisänsä, ja takavetoisilla hirviöautoilla ajava odottaakin pelonsekaisena niitä ensimmäisiä merkkejä sateesta, sillä teiden ominaisuudet muuttuvat olennaisesti sateella.

Autot ovat uskollisia oikean maailman esikuvilleen. Yksityiskohdat ovat uskomattoman kauniisti toteutetuja.
(Image: Playground games, Turn 10 Studios, Microsoft Studios)

Mistä päästäänkin pelin ehkä tärkeimpään elementtiin, ajonmallinnukseen. Pelin ajomallinnus on lainattu emäsarjasta, eli Forzasta. Fysiikkapuolta on tosin hieman kevennetty, jotta pelistä on saatu helpommin lähestyttävä ja hauskempi. Tästähän ne simulaatiotosikot toki valittavat, vaikka ketään ei pelin pariin pakoteta. Pelin vaikeustaso määräytyy pitkälti simulaation aitouden mukaan. Osa-alueita voi muokata vapaasti ja alun esimerkin mukainen luistoneston poistaminen käytöstä antaa autoille rutkasti lisää luonnetta. Mitä enemmän asetuksista kääntää "simulation" kohtaan, sitä vaikeammaksi peli käy. Kaikkien asetusten ollessa simulaatiolla, autojen käytös uskottavaa ja kaltaiselleni amatöörikuskille hyvin vaikeasti hallittavaa. Hienoin piirre Horizonin ajomallinnuksessa on se, miten jokainen auto tuntuu niitä oikeasti ajamattomaltakin erilaiselta. Venom GT:n hallitseminen on työn ja tuskan takana, kun taas Lamborghini Huracán LP610-4 tuntuu siltä kuin mentäisiin eteenpäin junalla.

Autojen pysyessä maassa kaikki onkin hienosti. Mutta mikäli rakkaan nelipyöränsä onnistuu laukaisemaan kieppuen ilmaan, muuttuu fysiikka hyvinkin epäuskottavaksi. Auton pyöriessä ympäri, se näyttää lähinnä pihalla tuulessa pyörivältä pahvilaatikolta, ja tuntuu vähintään yhtä kevyeltä kuin Venäjän kansallisbaletin tanssijat. Noh, onneksi autot pysyvät pääasiassa maassa ja niinä hetkinä kun ne irtoavat planeetan pinnasta vain hieman, vaikuttaa meno edelleen aidolta. Kunhan tosiaan ei vain lentäessään päädy törmäilemään mihinkään.

Entäpä ne autopelien suolanjyväset, eli itse autot? Autoja on paljon. Todella paljon. Tarkkaa lukumäärää on vaikea sanoa, sillä itse en ole onnistunut avaamaan käyttööni kuin hyppysellisen. Rohkeasti arvioiden on niitä ainakin 200 kappaletta. Toinen toistaan upeampia klassikkoautoja, uusimpia superautoja sekä sympaattisia paskarotteloita, joilla ei haluaisi edes oikeasti ajaa. Kaikkien autojen avaaminen käyttöön vaatii mahdollisesti jopa satojen tuntien pelaamista, sillä esim. Ferrari 250 GTO maksaa yksin kolme kertaa enemmän kuin mitä itse olen yli 20 tunnissa ehtinyt tienaamaan. Onpa kaikkien autojen omistamiseen joku öljysheikkeihin viittaava saavutuskin rustattu. Horizon 2 poikkeukseksi muodostuu se, että jo pelaajalla on heti alusta alkaen mahdollisuus hankkia nopeampia autoja, kun puolestaan Forza-sarjassa joudutaan tyytymään Peugeotteihin ja ties mihin ritsoihin.

Sosiaalisen median kulta-aikana on tärkeää muistaa yhteisöllisyys, eikä Forza Horizon 2 ole tässä asiassa poikkeus. Moninpeli on integroitu peliin lähes saumattomasti, olkoonkin että tämän arvostelun kirjoittanut henkilö on sen verran saita, että moninpelin vaatima Xbox Live Gold on jäänyt hankkimatta, enkä päässyt moninpelia testaamaan kuin hetken. Pelaajien saavutuksia vertaillaan reaaliajassa, ja esimerkiksi hurjastellessasi nopeusvalvontakameraan näet heti ystäviesi nopeudet kyseisellä kameralla, ja miten sijoitut heitä sekä maailman muita pelaajia vastaan. Pelialueelle on sijoitettu kuusi parkkialuetta, johon ajaessaan pelaaja osallistuu eräänlaiseen autotapaamiseen, josta voi haastaa muita paikalla olevia pelaajia kilpailuihin. Lisukkeena moninpelissä on myös online-road tripit, joilla päästään 2-12 pelaajan voimin kaahaamaan pelialueella paikasta toiseen.

Yhteisöllisyyttä korostaa myös omien auto designien jakomahdollisuus, sekä tarrasettien jakaminen muiden käytettäväksi. Pelaajat toki palkitaan pelissä käytettävillä krediiteillä, mikäli peliyhteisön muut jäsenet innostuvat lataamaan pelaajan omia tuotoksia. Toki autojen viritystiedotkin voidaan jakaa, mutta niiden kaikkein asetusten ymmärtäminen vaatisi vähintään mestarimekaanikon tutkinnon, joten jätin suosiolla tämän osa-alueen muiden arvosteltavaksi/koettavaksi.

Kaiken kaikkiaan Forza Horizon 2 on hieno kokonaisuus. Monipuolisissa kisoissa ja free roaming-tilassa on paljon koettavaa ja meno upeilla autoilla maistuu niin maantiellä kuin maallakin. Maisemat ja aika vierähtävät ohitse huomaamatta, sillä tämän pelin parissa on tullut istuttua jo monet tunnit, vaikka en autopelifanaatikko olekaan. Peliä on helppo lähestyä, ja siinä on helppoa tuntea olevansa hyvä. Monipuolisten asetusten haastavampi pää saa kokeneemmankin autopelien ystävän järsimään kynsiään, joten kaikille on tarjolla jotain. Pelattavaa on paljon, joten tässä saa rahoilleen todella hyvää vastinetta peliaikaan verrattaessa. Mikäli sinulla arvon lukija on onni omistaa Xbox One, etkä ole vielä tätä autopelien aatelista hyllyysi haalinut, on nyt viimeistään aika korjata se seikka. Mars kauppaan, ja hyvänen aika muista ottaa se luistonesto pois ja PAINA SITÄ KAASUA!

Sinne pelikauppaan menossa? (kuva Playground games, Turn 10 Studios, Microsoft Studios)

Peliarvostelu numeroina. 
Arvosteluasteikko 1-10, jossa 10 parasta mahdollista herkkua ja 1 ruton raiskaaman rotan veristä ripulia. Pitkäikäisyys: 1 kohdalla pelin voi lopettaa jo alkuvalikoissa, 10 kohdalla pelin paliin voi palata loputtomasti. Vaikeusaste: 1 on mielenterveyttä järkyttävän helppo, 10 puolestaan päinvastoin. Tarina: 1 tarkoittaa sitä, että pelissä ei ole juonta laisinkaan ja 10 kohdalla puhutaan eeppisestä sekä moniulotteisesta tarinasta.

Yleisarvosana: 9,2
Grafiikka: 9,7
Pitkäikäisyys / uudelleenpeluuarvo: 8,7
Vaikeusaste: 4,0
Tarina: 3,1

Pelaajan mietteitä pelaamisesta

Pelaaminen on hauskaa. Pelaaminen on raivostuttavaa. Pelaaminen on rentouttavaa. Pelaaminen on stressaavaa. Pelaaminen on hyödyllistä. Pelaaminen on haitallista.

Pelaamiseen liittyy paljon ristiriitaisuuksia mediassa ja toki myös yksilötasolla tuntemukset pelaamisen suhteen vaihtelevat laidasta laitaan. Itsellä mittari vääntäytyy helposti positiivisen puolelle ja kun kohdalle osuu sopiva peli, aivojen syrjillä positiivisuutta säilövät konkat suorastaan pullistelevat liitoksistaan.

Toki omalla kohdalla pelaamiseen liittyy myös testosteronimyrskyjen liepeillä pyöriviä raivon hurrikaaneja, hetkiä jolloin pelaaminen on saanut minut järjettömän raivon valtaan. Silloin se alkukantainen ja väkivaltainen kiukkupeikko on könynnyt esiin aivojen synkimmistä kolkista. Nuo suoranaiset häpeän hetket ovat onneksi yleensä ohitse yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. Joko järjen voitettua raivon tahi sitten kun vaimo on ärähtänyt tarpeeksi kovaa olohuoneesta kuuluvasta rähinästä. Kyseessä on tosin luonteenpiirteisiini liittyvä "vika": äkkipikaisuus.

Pelaaminen ei välttämättä ole äkkipikaiselle henkilölle paras mahdollinen harrastus, mutta koska kasvoin pelien parissa, niin viha-rakkaus suhde peleihin tulee kulkemaan kanssani sinne synkkään mutamonttuun asti. Kuvittelepa hampaaton, rusinan ruttuinen ja kalju äijänkäivärä vuonna 2053 kotisohvalleen rutistelemaan raivoissaan peliohjainta, kun itseään 50 vuotta nuorempi piltti on ampunut häntä naamaan rynnäkköhaulikolla suositussa FPS-pelissä "Call of Duty: Super Modern Warrior Ghost of the Blackest Op's":ssa. Ei ole helppoa pelaajan elämä, ei.

Oli miten oli, pääasiassa pelaaminen on hauskaa. Kun kaikki sujuu, euforinen olo velloo aina vatsasta aivoihin asti ja aika lentää ohitse kuin Tie fighter aikoinaan nimeään kantaneessa legendaarisessa tietokonepelissä. Pelatessa onkin helppo unohtaa maalliset murheet ja myöskin - valittettavasti - vastuut. Voi niitä lukemattomia kertoja kun joku asia on jäänyt tekemättä pelaamisen takia. Kotitehtävät, läksyt, kokeisiin lukemiset, ruuanlaitot jne. ovat monesti "unohtuneet" niinä hetkinä, kun pelissä on ollut jotain niin mielenkiintoista, että ajatuksenkulku on muotoutunut niille urille jossa pelaamisen jälkeiset asiat tapahtuvat "ihan kohta, tämän jutun ehtii varmasti vielä".

Mikäli kysyn asiaa rakkaalta vaimoltani, niin hän ei varmasti koe pelaamista niin positiivisessa valossa, mutta sen kanssa on vain elettävä. Omalla kohdalla pelaaminen onkin nykypäivänä usein köydenvetoa rakkaan pinnalla. Pinna venyy usein jopa hämmästyttävän paljon, mutta rajat tietävä pelaaja osaa lopettaa vetämisen omaan suuntaansa ennen kuin rouvan pinna katkeaa. Parisuhde on tietenkin paljon tärkeämpi asia kuin pelaaminen, vaikka välillä tuntuukin hauskemmalta vetäytyä pelien ääreen. Kunhan pitää mielessä sen että avioliiton seesteisessä satamassa on myös tarkoitus tojottaa ankkuri pohjassa sinne kuoppaan asti, niin asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen on helppoa. Mikäli rouvan mielen pahoittaa turhan usein, päästään äkkiä siihen tilanteeseen missä pelivehkeet kärsivät raivottaren käsissä karmean kohtalon, eli tulevat myydyiksi jossain internetin tarjoustorilla tahi kadunmiehelle Launeen Prisman nurkalla. Huh!

Tällä hetkellä pelaaminen omassa elämässä on saanut taas yllättäen hieman kiukkuisemman kipinän, sillä hankin vastikään uuden pelikonsolin, jonka myötä soffan pohjalla on kulunut aikaa ehkä hieman liikaakin. Uutuudenviehätyksen väistämättä vähentyessä, tasapaino avio- ja pelielämän välillä palautunee itsekseen. Ja jos ei palaa, niin olen melko varma, että rouva palauttaa tasapainon luonnonvoiman lailla!

Kunhan muistaa säilyttää tuon tasapainon oikean elämän ja tuon virtuaalisen ihmemaan välillä, niin pelaaminen on hauskaa, palkitsevaa ja jopa opettavaista. Aikaa pelaamiseen kuluu toki paljon, mutta sen sijaan, että taistelisi parisuhteen tuulimyllyjä vastaan, kannattaa löytää sitä ns. omaa aikaa jolloin hoitaa näitä pelaamiseen liittyviä intohimoja. Suositukseni onkin: pelatkaa paljon, mutta hyvänen aika, kohtuus kaikessa! 

PS. Sinkuille en osaa sanoa mitään muuta kuin "PLAY, YOU FOOLS!"