Päätin pitkästä aikaa laittaa vaatimattomista rahavaroistani sivuun sen verran, jotta kykenin hommaamaan Sonyn pelikaupasta pienemmän pelitalon, Campo Santon, Firewatch-pelin. Näin aikanaan pelin trailerin, ja se iski heti aivoihini mielenkiinnon kytevän kipinän. Nyt kun näin pelin alennuksessa muutamalla euroopan taalalla, roihahti tuo kipinä suoranaiseksi metsäpaloksi.
 |
| Pelin kansikuva. Copyright Panic / Campo Santo |
Firewatch pelin teemana onkin metsäpalojen vahtaaminen Kalliovuorten jylhissä maisemissa. Hieman puisevan kuuloinen aihe saattaa kavahduttaa monet ES-jonnet pois (bah, good riddance), mutta voin syvällä kokemuksen rintaäänellä todeta, että peli tarjoaa mielenkiintoisen juonen ja upean kokonaisuuden rakennettuna tämän hiiltyneen rapsakan aiheen ympärille.
Uuden pelin aloittaessa pelin protagonistin, Henryn, taustoja valoitetaan pienellä tarinalla, johon päästään vaikuttamaan simppeleillä valinnoilla. Tarinalla ei sinänsä tuntunut olevan merkitystä itse pelin sisältöön, mutta en mene tästä takuuseen sillä pelasin pelin laiskana pelaajana vain kerran. Uskoisin, että valitsi alussa mitä hyvänsä, joka tapauksessa päädytään Shoshonen kansallismetsän tulivahdiksi. Toki tämä arvio on avoin debaatille, joten tervetuloa kommentoimaan mikäli olet todennut asian olevan täysin päinvastoin!
Elikkäs, Henryn surkeaksi jauhautunut elämä on johtanut siihen pisteeseen, että hän on päättänyt lähteä hakemaan uutta potkua tulivahdin pestistä tai ehkäpä kyseessä on jonkinmoinen henkinen retriitti; paluu juurille ja itsensä uudelleen löytäminen. Alussa kaikki vaikuttavat normaalilta, ja Henryn sekä hänen pomonsa, Delilahin välillä käydään varsin hienosti kirjoitettua dialogia radiopuhelimien välityksellä. Pelaaja tutustutetaan avoimeen pelimaailmaan hienovaraisesti, eli vakoillen rinnat paljaana vedessä ilakoivia teinityttöjä. Ja nyt ennen kuin kukaan ehtii innostumaan, niin mitään seksuaalista EI nähdä, joten runkkupetterien kannattaa pysyä internetwebsin punaisten lyhtyjen sivustoilla tämän pelin sijasta.
Pelin tarina kulkee eteenpäin kuin vuoristopuro, soljuen iloisesti, mutta varmasti lähestyen jylisevää vesiputousta ja pitkää tiputusta. Delilahin Henrylle määräämät työt johtavat löytöihin, jotka alkavat maalailemaan Henryn mieleen pientä harhaluuloa ja epäilystä tapahtumien todellisuudesta. Pikkuhiljaa löydösten vyyhti muodostaa varsinaisen mysteerin, jota dynaaminen duo päätyy selvittämään. Pelimaailmasta löytyvät esineet valoittavat puiston tapahtumia kutkutellen pelaajan mielikuvistusta juuri sopivasti, saaden varmasti monet arvailemaan pelin lopputulemaa. Itsekin keksin ennen aikojani jo kuka antagonistin hommia hoitelee.
Peli on melko lyhytikäinen, itsellä sen läpi pelaamiseen meni muutama tunti, mutta tämä ei sinänsä harmita, sillä tuohon lyhyeen pakettiin on ladattu uskomaton määrä upeaa fiilistä ja todellista seikkailun tuntua. Pelin kauniit ja varsin pelkistetyt grafiikat maalaavat pelaajan verkkokalvoille upean kuvan 80-luvun lopun Kalliovuorista. Vuorokauden aikojen vaihtelu on toteutettu tyylikkäästi, ja pelin valaistus on omiaan lisäämään tunnelmaa. Parasta antia pelissä on kuitenkin ääninäyttely. Päähahmojen väliset keskustelut pursuavat tunteita, ja mielenkiintoisten keskustelun vuoksi peli olisi varsin mielekästä pelata läpi uudemmankin kerran. Keskustelut etenevät monivalintoina, ja uskon tämän aspektin lisäävän pelin jälleenpeluuarvoa. Henkilöiden välille kehittyy pelin aikana mielenkiintoista jännitettä, ehkä jopa rakkautta.
Firewatchin suurin meriitti lienee onkin siinä, että se tempaa pelaajan mukaan noihin tunteisiin. Muutamassa tunnissa käydään läpi iloa, surua, pelkoa, jännitystä. Painavat aiheet kevenevät sinne tänne tipahtavilla yllättävillä huumorin ripauksilla, ja täten pitävät pelin kaukana monotonisesta kokemuksesta. Kirjoittajat ovat onnistuneet luomaan lähes virheettömän oloisen tarinan, johon uppoutuu mielellään.
Suurin miinus pelille tulee kuitenkin todennäköisesti sen lopusta, joka on lähes antikliimaksinen. Toki eettisesti ajatellen, ehkä kuitenkin se kaikkein kaunein mahdollinen loppu. Tämä jää tietenkin jokaisene pelaajan itse päätettäväksi, mutta itselleni pelin lopusta jäi tavallaan ontto fiilis. Fiilis, joka toisaalta saattoi jopa tehostaa niitä tunteita jota tarina nostatti.
Kaiken kaikkiaan Firewatch tarjosi mahtavan seikkailupelikokemuksen, jota en suosittele kenenkään aikuisen pelaajan ohittavan.
Peliarvostelu numeroina.
Arvosteluasteikko 1-10, jossa 10 parasta mahdollista herkkua ja 1 ruton raiskaaman rotan veristä ripulia. Pitkäikäisyys: 1 kohdalla pelin voi lopettaa jo alkuvalikoissa, 10 kohdalla pelin paliin voi palata loputtomasti. Vaikeusaste: 1 on mielenterveyttä järkyttävän helppo, 10 puolestaan päinvastoin. Tarina: 1 tarkoittaa sitä, että pelissä ei ole juonta laisinkaan ja 10 kohdalla puhutaan eeppisestä sekä moniulotteisesta tarinasta.
Yleisarvosana: 9,2
Grafiikka: 8,5
Äänimaailma: 9,4
Pitkäikäisyys / uudelleenpeluuarvo: 4,8
Vaikeusaste: 1,7
Tarina: 8,9
Tunnelmallisin seikkailuterveisin,
Kipinävahti-Kämppi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti